Pages

Rakkaimmat kaksivuotiaat

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kaksi vuotta sitten istuskelin tähän aikaan Naistenklinikalla odottamassa pääsyä labraan ja siitä suuntasin osastolle. Lääkäri oli hetkistä aiemmin päättänyt, että on aika käynnistää synnytys. Moni asia tuolta päivältä on häipynyt unohdukseen tai muuttunut utuiseksi muistoksi - se oli viimeinen päivä sitä aiempaa elämää. Illalla pitelin sylissäni kahta kääröä, jotka ovat muuttaneet elämäni ihan täydellisesti. He ovat opettaneet minua niin paljon ja kasvattaneet minusta valmiin. 

Näin kahta vuotta myöhemmin on vaikea muistaa aikaa ennen lapsia, tai vaikeaa muistaa millaista se huolettomuus ja sellainen vain itselleen eläminen olikaan. Päivääkään en näistä kahdesta vuodesta vaihtaisi pois.

Millaisia kaksivuotiaita meillä asustaa?







Neiti A on omapäinen äitintyttö, joka osaa vaatia ja jolla on vahva tahto. Hän koettelee uhmallaan meitä vanhempia ja kiukustuu kun ei saa tahtoaan läpi. Hän kertoo paljon vitsejä, joita vain sisko ymmärtää ja nauraa hekottaa päälle. Ajoittain hän heittäytyy lattialle kiukuttelemaan, mutta leppyy myös nopeasti.  Hän kiipeää mielellään syliin tai kiehnää sohvalla kyljessä kiinni. Öisin hän nukkuu mielellään äidin kainalossa. Pusuja ja haleja hän antaa mielellään, myös vähän vieraammille. Neiti A on pieni hoivaaja ja rakastaa hoivata pienempiään sekä nukkejaan. 

Neiti B on rauhallisempi kuin sisarensa, mutta omaa hänkin vahvan tahdon. Hän on jekkuilija, jolla on usein pilke silmäkulmassa ja hän tykkää jekuttaa erityisesti siskoaan. Neiti B on enemmän oman tiensä kulkija, mutta kaipaa paljon läheisyyttä - erityisesti äidiltä. Hän on herkkä pieni tyttö, joka säikähtää helposti ja on pelokkaampi kuin siskonsa. Neiti B kiukuttelee vähemmän kuin siskonsa, mutta osaa myös vaatia haluamaansa paremmin. 

Tämän hetken parhaita leikkejä ovat lääkärileikit sekä kotileikit ja kokkailu. Siskokset leikkivät hienosti keskenään ja yksi yhteisistä lempipuuhista on toisen auttaminen - eli toinen esimerkiksi 'kaatuu' ja toinen auttaa ylös sekä puhaltaa pipin pois. Välillä he malttavat istua alas ja esimerkiksi katsoa Pikku Kakkosta, mutta pääasiassa he ovat jatkuvassa liikkeessä. Kirjoja onneksi kuitenkin luetaan paljon, välillä omatoimisesti ja välillä kirja tuodaan äidille luettavaksi. Neitokaiset osaavat myös tapella - ajoittain aika railakkaastikin. Välillä kiskotaan hiuksista niin, että lähtee tuppoja tai purraan niin, että siskolla on hampaanjäljet ihossa. Anteeksikin osataan pyytää, joskus se on vaikeampaa, mutta aina se lopulta onnistuu. 

Sellaiset ovat meidän kaksivuotiaat - rakkaat raastavat riiviöt ❤

Millaisia kaksivuotiaita teillä asustaa?

ps. tunnistatko kuvista kumpi on kumpi? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

6 kommenttia:

  1. Onnea ihanille kaksivuotiaille, ja siulle kaksivuotisesta äitiyden taipaleesta :)
    Meillä vielä pari kuukautta, ennenkuin kaksivuotissynttärit edessä täällä :)

    VastaaPoista
  2. Monikulttuurisuus on rikkaus.

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea suloisille tyttösille!
    Veikkaisin, että neiti A on oikeanpuoleinen typy ja neiti B vasemmalla :)?

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan