Mammalandian joulukalenteri luukku 2 : DIY kauratyyny pukinkonttiin

lauantai 2. joulukuuta 2017



Pukinkonttiin on kiva paketoida itse tehtyjä lahjoja ja erityisesti sellaisia, jotka ovat käytännöllisiä tai vaihtoehtoisesti kuluvat pois käytössä ajan myötä. Minä tehtailin tehdä tänä vuonna pukinkonttiin kaurapusseja, jotka auttavat kolotukseen ja lämmittävät kylmänä talvipäivänä. Näitä saa helposti tehtyä liukuhihnalta useamman putkeen, eikä hintakaan päätä huimaa. Riittää, että osaat käyttää perusompelukonetta, joten kummoisia taitojakaan ei tarvita.

Tarvitset pusseihin kahdenlaista kangasta - toisen tulisi olla puuvillaa, koska se kestää mikrossa lämmitystä, mutta toinen voi olla mitä vaan haluamaasi kangasta. Itse käytin väri-ilotteluun Gambiasta vuosien varrella tuomiani kankaita, mutta joku pehmoinen teddykangas voisi esimerkiksi olla ihana. Ompelussa kannattaa myös suosia puuvillalankaa. Pussin sisään tulevaa kauraa löytää normimarketista linnunruokien joukosta. Itse käytin kuorittua kauraa, mutta myös kuorimaton voisi soveltua. 

Näin teet;

Leikkaa sisäpussiksi toisesta kankaasta kaksi suorakaiteen muotoista palaa, joiden koko on 18 x 62 cm. Ompele palat yhteen niin, että toinen pää jää avoimeksi. Käännä pussi oikein päin ja silitä. Ompele pussin keskelle sauma, joka alkaa ja loppuu noin viiden sentin päästä pussin molemmista päistä. Sauman ideana on pitää sisään tulevaa kauraa jokseenkin aisoissa, jotta se ei pakkaudu yhteen kulmaan. Täytä pussi kauralla (noin 800 g) ja ompele suuaukko umpeen. 

Tyynyliinaa varten tarvitset 20 x 140 cm kokoisen suikaleen kangasta. Silitä ja ompele kankaan molempiin lyhyisiin päätyihin käänteet. Käännä sitten 60 cm kankaasta oikeat puolet vastakkain, ompele sivusaumat ja huolittele saumurilla tai siksakilla. Käännä tyynyliina oikein päin ja silitä vielä siistiksi. Sujauta kaurapussi tyynyliinan sisään ja sulje pussi laittamalla ompelematta jäänyt lärpäke pussin sisään (älä kuitenkaan ompele kiinni!). 

Kaurapussin mukaan kannattaa pakettiin laittaa käyttöohje - kaurapussia tulisi lämmittää ilman tyynyliinaa mikrossa keskiteholla noin 2-3 minuuttia. Mukaan mikroon voi laittaa pieneen lasiin vettä. Lämmittäessä tulisi olla varovainen, sillä liian kuuma kaurapussi voi polttaa. Kauratyynyä voi käyttää myös kylmäpussina ja jos kauratyynyjä on useampi, voi toista kaurapussukkaa pitää vaikka aina pakastimessa valmiina. 

Kauratyyny on apu monenlaiseen vaivaan - se auttaa lämpimänä lihaskipuihin, hammassärkyyn, flunssaoireisiin ja vatsakipuihin. Kylmänä se auttaa esimerkiksi mustelmiin ja venähdyksiin. Kauratyynyä voi auttaa muuten myös ihan pienillä vauvoilla vatsakipuihin - täytyy vaan olla varovainen, ettei pussi ole pienelle liian kuuma. 




Mammalandian yhteisessä joulukalenterissa avautuu joka päivä uusi luukku eri blogissa. Eilisen herkullisen luukun voit käydä kurkkaamassa Sinä olet aurinko - blogista ja huomisen luukku avautuu Askeleita -blogissa.

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

5 kommenttia:

  1. Hieman kateellinen olen sinun kankaista! Ihanan värisiä. Kauratyynyt on kyllä kätevä ja ilahduttaa varmasti saajaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kankaat kyllä ilahduttaa aina <3 :)

      Poista
  2. Onpa kova idea, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut ahkera! :) Itse tykkäisin kovin askarrella ja ommella, mutta aika ollut viime aikoina kortilla. Muutama pieni suunnitelma on kyllä joululahjoiksi itsetehden.

    Tuli heti työt mieleeni, sillä meillä on töissä myynnissä vehnätyynyjä eri kokoisina :)

    Ihanaa alkanutta joulukuuta! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan