Kuinka valita oikeat kummit?

Menetin joulun alla kummitätini, kun tämä menehtyi syöpään. Kummitätini oli minulle monella tapaa suhteellisen vieras, mutta kuitenkin hyvin rakas ihminen ja suremisen lomassa olen harmitellut kovasti sitä, että en tuntenut häntä paremmin. Lapsuudesta muistan kummini hyvin ja he ovat aina kulkeneet elämässä rinnalla, vaikka välillä on mennyt pitkiäkin aikoja, ettemme ole konkreettisesti nähneet. He ovat aina muistaneet ja äitini kautta kuulumisia on vaihdettu puolin ja toisin. Emme ole kuitenkaan olleet koskaan järin läheisiä  kummieni kanssa. He ovat kyllä olleet läsnä elämässäni, mutta sen kummempaa suhdetta en ole heihin muodostanut. Edesmennyt kummitätini osallistui miehensä (myös kummisetäni) kanssa esimerkiksi häihimme ja hän sai tutustua myös meidän tyttöihin ja lapsuuden muistojen lisäksi parhaat muistoni hänestä ovatkin ne, missä hän tanssii häissämme Gambian auringon alla ja leikkii lastemme kanssa. Minulla on myös kolmas kummi, joka on yhtälailla minulle suhteellisen vieras, vaikka hänkin on aina tavallaan ollut elämässä mukana. 

Miten siis valita lapselle kummit? 

Meidän tytöilläkin on molemmilla kolme kummia - kaksi kummitätiä ja yksi kummisetä kummallakin. Pääsääntöisesti kummien määrälle ei ole ylärajaa, mutta minusta kolme oli aika passeli määrä ja se sopi myös isämiehelle hyvin. Kummit ovat valikoituneet minun lähipiiristäni, koska isämiehellä ei tuolloin Suomessa juurikaan läheisiä (kristittyjä) ihmisiä ollut. Kun itse valitsin tyttöjen kummeja, halusin heidän olevan sellaisia aikuisia, jotka toivottavasti kulkisivat arjessa rinnalla nyt heidän ollessa pieniä ja jotka olisivat niitä aikuisia ystäviä tytöille näiden kasvaessa. Kummien valinnassa tärkeintä oli se, että uskon näiden ihmisten olevan sellaisia, jotka tulevat kulkemaan elämässä mukana - toivottavasti läheisinä ja läsnäolevina. 





Meidän tyttöjen kummisedät ovat perhettä - neiti A:n kummisetä on minun isoveljeni ja neiti B:n kummisetä on puolestaan serkkuni poika, joka on aina ollut minulle hyvin rakas ja läheinen. Kummitädit puolestaan ovat rakkaita ystäviä ja valikoituivat kummeiksi lopulta hyvin luontevasti, vaikka olikin vaikeaa rajata kummien määrä vain kolmeen. Ehkä tulevaisuudessa saan vielä pyytää lisää ystäviä kummin tehtävään. 

Meidän arjessa kummit ovat olleet ilahduttavasti mukana. He ovat niin sanotusti lunastaneet odotukseni kummeina ja olen tyytyväinen meidän valintoihin. Kummeista osa asuu kauempana ja siitä syystä heitä vähemmän arjessa näkyy, mutta nähdään lomilla ja touhuillaan yhdessä silloin kun siihen on mahdollisuus. Viime kesänä aktivoitiin tyttöjen kummitätejä kesäretkillä ja se oli huikean kivaa, ehkä tehdään sama tulevanakin kesänä. 

Minulla itselläni on kaksi ihastuttavaa kummityttöä, joiden elämässä pyrin parhaani mukaan olemaan läsnä. He ovat molemmat jo isoja tyttöjä, toinen eskarissa ja toinen jo 11 vuotias. Heidän ollessaan pienempiä olin hyvinkin paljon läsnä arjessa ja vietin aikaa heidän kanssaan, mutta sittemmin oma elämä on vienyt mukanaan ja se monella tapaa harmittaa, vaikka melko luonnollista onkin. 

Miten teidän lasten kummit ovat valikoituneet? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.