Paluu päivärytmiin

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Maanantaina oli jännät paikat kun tein ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen töissä iltavuoron! Ja olipa mukavaa. Tein viimeisen yövuoron kaksi viikkoa sitten ja ero olotilassa on ihan mieletön - viime aikoina yövuorot ovat ottaneet veronsa myös vapaista ja elämä on ollut sellaista kokonaisvaltaista koomaa. 

Tytöt ovat reagoineet muutoksiin ja siihen, että yhtäkkiä olenkin ollut pitkiä iltoja pois kotoa. Sylissä ovat neidit viihtyneet vähän  liiankin hyvin kotona ollessani ja aamuisin olen väistämättä herännyt kaksi taaperoa kainalossani. Opetellaan kaikki tätä uutta arkea taas hetki, kunnes se jälleen muuttuu kun isämieskin menee kesäksi töihin. Onneksi oli vapaa päiviä ja on ollut ihana touhuta aamuvuorojen jälkeen tyttöjen kanssa, kun jaksaa eri tavalla.











Tällä viikolla - olen nauttinut yöunista. Tavannut ystäviä. Nauttinut työkavereiden seurasta. Opetellut uudestaan vanhoja rutiineita. Suunnitellut kesäreissuja. Pähkäillyt kodin huonejärjestystä. Metsästänyt uutta sohvaa. Tavannut ihana pienen pojan ensimmäistä kertaa. Nauttinut pyöräretkistä tyttöjen kanssa. Leiponut munkkeja. Haaveillut ulkomaanmatkoista. Siivonnut vaatehuonetta. Ihmetellyt vauvan hentoisia potkuja. 

Eli nauttinut arjesta.

Mitä teidän arkeen kuuluu?

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan