Rv 21 - hei taas liitoskivut

Raskaus alkaa olla puolivälissä. Rakenneultra on takana ja nyt vaan odotetaan pientä saapuvaksi. 


Viime viikolla iski ensimmäisestä raskaudesta unohtamani ihanuus, nimittäin liitoskivut. On niitä ollut aiemminkin vähän, mutta nyt sain taas kokea sen rajumman kivun. Luulen, että osittain kipuihin vaikutti pitkät ajomatkat mummolaan ja takaisin sekä se, että nukuin useamman yön vieraassa sängyssä. Tähän päälle muutama pitkä iltavuoro töissä, niin oli melkoista kipuilua. Onneksi alkaa jo helpottaa (ainakin toistaiseksi), eikä enää juurikaan lähde jalat alta. 

Viime viikolla kävin vihdoin sokerirasituksessa ja sain raskausdiabetes -diagnoosin. Itsehän olen tämän jo itselläni diagnosoinut pitkä tovi sitten ja onnistuneesti hoitanut sitä ruokavaliolla. Taannoinen flunssa sekoitti sokeritasapainon jotenkin kummasti ja sen jälkeen aamupaastot ovat huidelleet vähän turhan korkealla. Toivottavasti saan nyt aloitettua lääkityksen, kun tiukempi ruokavalio ei ole oikein auttanut. 

Kaikki ruokahimotukset ovat olleet pannassa tuon raskausdiabeteksen vuoksi - tällä hetkellä ei kyllä ruoka taas maistu oikein ollenkaan, vaikka nälkä kyllä on. Kaikkea raikasta voisin syödä ja vettä tekee mieli juoda paljon - kasvisruoat maistuu kaikista parhaiten, vaikka edelleen arjessa tulee syötyä myös liharuokia.  Koko raskauden minun on tehnyt enemmän mieli kaikkea suolaista, eikä makea maistu enää juuri ollenkaan - paitsi jäätelöä voisin syödä koko ajan kun se on kylmää ja raikasta. Isämies paastoaa taas kuukauden verran, niin täytyy itse ihan erikseen muistaa syödä - onneksi tytöille tulee laitettua ruokaa, niin itsekin syö samalla.

Nyt pikkuhiljaa raskaus alkaa jo näkyäkin. Olen harmitellut sitä, ettei vauvamaha pyöristy kunnolla jo useamman viikon, koska olen näyttänyt vaan siltä että olisin lihonut useamman kilon. Nyt vatsa alkaa jo näyttämään siltä, että siellä on jotain muutakin kuin vain kertynyttä läskiä. Onneksi vauvamaha on pyöristynyt nyt ennen kesää, niin voi käyttää hyvillä mielin kaikkia ihania kesäkolttuja. 

Hermot on välillä kireällä, vaikka muuten menee suht seesteisesti. Tytöt kiukuttelee minulle paljon nyt kun ole tehnyt päivätöitä ja ollut enemmän pois. Huomaan, että olen paljon väsyneempi kiukutteluun ja varsinkin kovat äänet saavat hermot kiristymään nyt raskauden aikana.

Miten muilla odottajilla sujuu kesän lämmössä?


--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.