Ihana kesäpäivä!

Onpa kiva olla taas kunnolla 'linjoilla'! Mitä pidemmälle kevät on kulunut, sitä huonommin meidän tietokone on toiminut ja blogi on pysynyt kovin hiljaisena. Mutta tänään tuhlattiin vähän lomarahoja ja käytiin ostamassa toinen tietokone - jos nyt saisin kaiken päässäni pyörivän kirjoitettua ylöskin. 

--

Aloitetaan tämän päivän jutuilla, vietettiin nimittäin ihana koko perheen kesäpäivä yhdessä touhuillen. Aamulla otettiin rauhallisesti, vaikka neiti B herättikin jo kuuden jälkeen. Syötiin aamupalaksi meidän lemppariherkkua eli sokerittomia kauralettuja, joten päivä alkoi jo oikein mainiosti. Tytöt olisivat kovasti halunneet HopLoppiin, mutta koska paistoi aurinko ja mittari hätyytteli jo aamusta hellerajaa, päätettiin aikuisten oikeudella viettää päivää ulkoilmasta nauttien. Käännettiin siis auton nokka aamutouhujen jälkeen kohti Haltialan tilaa. 

Haltiala on ehdottomasti yksi mun lempparipaikkoja viettää aurinkoisia päiviä - keväällä, kesällä ja syksyllä. Harmittavan harvoin sinne kuitenkin tulee mentyä, ehkä muutaman kerran vuodessa kuitenkin. Se on sellainen maalaiskeidas keskellä kaupunkia ja siellä aika vierähtää aina kovin nopeasti. Tänään sinne oli suunnannut myös moni muu viettämään kesäpäivää, mutta se ei meitä häirinnyt - paitsi tyttöjä vähän harmitti, etteivät päässeet leikkimään kun oli niin tungosta.

Kierreltiin katselemassa eläimiä ja ihmeteltiin maatilan tuoksuja. Kierrettiin Ruutinkosken lenkki ja ihailtiin maisemia joen rannassa. Tytöt juoksentelivat koko matkan kaikkea ihmetellen. 









Haltialan jälkeen käytiin tietokoneostoksilla Tammistossa sekä lounaalla. Päätettiin sen jälkeen ajella Ph7 -konditorian leipomolle Tuusulaan, koska ajateltiin että tytöt sammahtaa autoon saman tien. Leipomolla todettiin, että ei taida tyttöjä nukuttaa ja suunnattiin vielä bongailemaan laskeutuvia lentokoneita lähikallioille. Olipa muuten hyvä päivä bongailla koneita! Ihan jatkuvalla syötöllä niitä laskeutui ja voi sitä riemua ja ihmetystä. Istuskeltiin pitkä tovi pähkinöitä napsien ja koneita bongaillen.





Kotimatkalla neiti B lopulta sammahti, mutta neiti A on vetänyt koko päivän nukkumatta päiväunia. Olipa kerta kaikkiaan ihana päivä ja pitkästä aikaa vietettiin aikaa ihan vaan oman perheen kesken touhuillen.

Mitä teille siellä kuuluu? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut


2 kommenttia

  1. Voi miten ihana päivä teillä on ollut! :) Hauskaa kun mietin itsekin eilen että olisi kiva käydä Haltialan tilalla ja sitten näinkin Instasta että te olitte siellä juuri. Me ei sitten eilen lähdetty, mutta pakko mennä kyllä joku päivä! Myös lentokoneiden bongailu on ollut mielessä, sillä poika niin kovin niitä tykkää aina katsella. Että eiköhän mekin vietetä tällainen päivä mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä! Olisipa ollut hauska törmätä tuolla Haltialassa :) Se on ihana paikka <3 Ja lentokonebongailu kannattaa kyllä - suosittelen myös tuota Ph7 -myymälää, jos et ole koskaan käynyt. Sieltä voi ostaa bongailueväät :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.