Kesän odotetuin reissu

Varattiin keväämmällä kesäperinteeksi muodostunut päivä Tukholmassa risteily mummon ja vaarin kanssa. Tytöt jaksoivat puhua laivalle menosta joka päivä ja sitä odotettiin suurella innolla. Lapsen into on tarttuvaa ja lopulta olin itse ihan yhtä innostunut reissusta kuin tytötkin. 

Ennen juhannusta päästiin vihdoin reissuun ja olipa meillä kivaa!

Lähdettiin liikkeelle maanantaina. Tyttöjen oli alkuun vähän vaikea hahmottaa, että ollaan tosiasiassa laivalla ja neiti A saikin pienen kiukkukohtauksen, koska halusi 'mennä sinne laivalle'. Kun käytiin kannella seikkailemassa ja hän hahmotti, että nyt oikeasti ollaan laivalla loppui kiukkukin. Tutustuttiin heti myös laivan leikkipaikkaan ja pallomeressä uiskenneltiin koko reissun aikana paljon. Meillä oli varattuna menomatkalle iltabuffet, joten vatsat saatiin täyteen siellä. Illalla nukutti hyvin pienesti keinuvassa laivassa, kun oli illan touhunnut niin paljon. 

Tukholmassa suunnattiin viime kesän tapaan Skansenille. Se on ihana paikka viettää kesäpäivää ja siellä saa päivän kulumaan sopivasti, minusta tuo suhteellisen lyhyt aika maissa ei oikein riitä lasten kanssa kaupungilla kiertelyyn ja vältän stressin sillä, että suunnataan tuonne tuttuihin maisemiin hengailemaan. Ensi vuonna voisi ehkä jo mennä Junibackeniin ja Gröna Lundkin tulee varmasti vielä tulevaisuudessa tsekattua. 














Paluumatka laivalla meni melko samanmoisesti kuin menomatkakin - leikkien ja seikkaillen. Näin kesäisin tuolla laivalla on kyllä ilahduttavan paljon tekemistä lapsille. Kesän aikana kun laivalta löytyy yhden leikkipaikan sijaan kaksi ja toisen yhteydessä voi syödä myös aamupalat - sai itse nautiskella teetä rauhassa kun tytöt menivät keskenään touhuamaan. Bongailtiin myös Muumimammaa ja Pikku Myytä innolla, vaikka tänä vuonna jäi ruokailujen vuoksi lasten disco ja Pikku Myyn tanssit välistä.  

Laivamatka elää paljon puheissa myös kotona ja aika usein toiveissa on mennä laivalle kun kysellään, että mitä tehtäisiin. Ehkä testataan vielä tänä kesänä joku miniristeily lasten kanssa. 

Mitä te tykkäätte tehdä lasten kanssa Tukholmassa? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut

2 kommenttia

  1. Me tykätään kovin laivareissuista. Niin kesällä kuin talvellakin. Tänä kesänä ei olla ehditty vielä, kun niin paljon muuta ohjelmaa ollut ja nyt täällä Pohjanmaalla Turun sijaan paljon vietetään aikaa.

    Me tykätään käydä jossain museoissa tai puistoissa. Skansen on kiva paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivareissut näin lasten kanssa on kyllä kivoja :) Täytyykin talvellakin käydä, yleensä jotenkin vaan tulee mentyä kesäisin..

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.