Joulukuu Helsingissä

Mulla oli vakaa aikomus tehdä tänä vuonna blogijoulukalenteri, mutta en kaikesta yrityksestä huolimatta saanut sitä valmiiksi. Joulukuu on niin täynnä touhua, että en uskaltanut jättää luukkujen tekemistä arjen lomaan, vaan päätin julkaista jo tekemäni luukut vaan jouluisina vinkkeinä. Ei riitä ihan joka päivälle, mutta aika usealle kuitenkin. Meillä on tosiaan tulossa melkoisen kiireinen joulukuu, kun tiedossa on nimiäisiä, museovierailuja, pikkujouluja, risteilyä, Seikkailukone-kuvauksia ja kaikenlaista muuta jännää. Kun vielä touhutaan joulujuttuja ja leikitään tonttuleikkejä, niin eipä tässä ehdi enää mitään joulukalenteria värkkäillä. Ensimmäisenä jouluisena vinkkinä Helsingin joulumenoja - näistäkin saa kalenterin jo aika täyteen! 

--

Joulun aikaan Helsingin seudulla riittää kaikenlaista tekemistä. Joulukadun avajaiset olivat jo marraskuun puolella ja useimmissa suurissa kauppakeskuksissa on jouluilut alkaneet myös jo marraskuun puolella. Joulukuussa kuitenkin on valtavasti kaikenlaista kivaa ja keräsin teille (omasta mielestäni) parhaat vinkit - näihin yritetään tyttöjen kanssa päästä. 

Vuosaaren joulupolku 1.12.
Tuomaan markkinat 1.-22.12.
Haltialan joulutapahtuma su 9.12.
Lucia kulkue Senaatintorilla to 13.12.
Seurasaaren joulupolku su 16.12.
Teurastamon joulumarkkina 15.-16.12.
Circus Helsingin joulusirkus 13.-15.12.
Messukeskuksessa Suomen suurin sisähuvipuisto 26.12.-6.1.

Suomelinnassa linnoitustontun seikkailupolku

Talvipuutarhassa jouluiset koristelut

Stockmannin jouluikkuna

Kaupunginmuseolla voi askarrella joulukoristeita omatoimityöpajassa aina museon ollessa auki. 


Mitkä ovat teidän perheen jouluisia perinteitä? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.