Kaksosuuden plussat ja miinukset

Tänään vietetään kansallista kaksosten päivää. Sen kunniaksi ajattelin pohtia kaksosuuden plussia ja miinuksia omasta näkökulmastani. Kaksosuus on ehkä yksi maailman siisteimpiä juttuja ja koen olevani hyvin onnekas saadessani seurata tyttöjen suhdetta. 

Kaksostytöt

Hyviä puolia kaksosuudessa on paljon. Aina on se paras kaveri rinnalla ja siispä myös aina löytyy leikkikaveri. Näin vanhemman näkökulmasta se on myös ehdoton plussa, että on kaksi samanikäistä - kotona ja reissussakin lapsilla on aina seuraa toisistaan, eikä tule tylsää. Äiti saa paljonkin aikaiseksi, kun lapset leikkii keskenään, joskin erotuomariksi joutuu melko usein. Rinnalla kasvaa ihminen, joka sinua parhaiten ymmärtää - toinen osaa lohduttaa toista ja tarpeen vaatiessa tulkata asioita äidille. Siskosta saa seuraa kaikkeen, oli sitten kyse leikeistä tai vaikka vessassa käymisestä. Aina on joku, jonka kanssa vaihtaa karkkipussista ne lempparikarkit ja siskolta saa apua kaikessa - sekä kenkien pukemisessa että äidin jekuttamisessa. Kasvaessaan he myös auttavat toisiaan asioiden opettelussa, esimerkiksi kävelemään toinen oppi hurjan nopeasti nähtyään siskon esimerkin. 

Huonoja puolia lienee se, että kaikki täytyy jakaa. Ei ole omia leluja, tavaroita tai vaatteita, vaan kaikki on yhteistä. Aina joutuu tekemään asioita vuorotellen, eikä esimerkiksi saa aina istua pikkuveljen vieressä tai painaa hissin nappulaa joka kerta- tosin tämänhän voi tietty tehdä myös yhdessä. On myös huono juttu, jos on siskon kanssa mikä  samanlainen maku ja esimerkiksi ihastuu samaan poikaan - siitä voi saada aikaan verisiä riitoja, jolloin sisko on ihan tyhmä. Saattaapa väliin (tai hyvin usein) käydä myös niin, että sinua syytetään (ainakin osittain) siskon typeryyksistä. Huono puoli on myös se, että kaikki luulevat siskosten olevan samanlaisia ja usein heidät sekotetaan. Äitin mielestä ehdottomasti huonoin puoli onkin se, että ihmisiltä unohtuu kaksosten olevan kaksi ihan omaa persoonaansa ja heidät niputetaan usein samaan nippuun. 

Itse näin äitinä koen kuitenkin kaksosuuden olevan enemmän siunaus kuin kirous, mielenkiintoista nähdä mitä tytöt ovat mieltä kasvaessaan. On myös mielenkiintoista seurata sitä, että onko minimiehelle hyvä vai huono juttu syntyä kaksosten veljeksi - huomion määrä ainakin on taattu, mutta usein hän joutuu siskosten riitakapulaksi. 

Ihanaa kaksostenpäivää kaikille tuplille ja heidän vanhemmilleen! ❤

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook 

4 kommenttia

  1. Suloiset lapset teillä! Mä ajattelen, että jokaisella sisaruspaikalla on omat plussansa ja miinuksensa, samoin kaksosuudessa. Jos perusjutut on kunnossa, niin isosisarukset sietävät vastuunsa ja pienemmät sen, etteivät koskaan olleet ainokaisia jne.

    Miten olette ajatelleet tukea teidän tyttöjen yksilöllisyyttä? Tekevätkö he itse samanlaisia valintoja esim. vaatteiden suhteen, vai ovatko sellaiset vielä teistä vanhemmista lähtöisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuolla luonnoksissa lojuu teksti tuosta yksilöllisyyden tukemisesta, täytyisi se saada viimeisteltyä. Se on varsinkin nyt tyttöjen kasvaessa koko ajan mielessä :) Yritän saada sen pian ulos!

      Poista
  2. Oi, miten kauniisti kirjoitettu. Välillä yhden lapsen äitinä sitä miettii, mitä lapselle jää, kun meistä aikuisista aika jättää. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ainoana lapsena on varmasti aivan erilaista elää. Toisaalta on ihanaa, että hän saa vanhempiensa jakamattoman huomion ja varmasti luo muita läheisiä ihmissuhteita, vaikkei sisaruksia olekaan <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.