Sokerimaalausta lasten kanssa

Meillä on tällä viikolla sairasteltu ja oltu siis jumissa sisällä. Välillä noiden kahden aktiivisen neidin kanssa sisällä hengailu ei ole niin kovin kivaa, koska vaikka he olisivat sairaana, niin energian määrä ei tunnu yhtään hiipuvan. Tai ainakin koko ajan pitää keksiä jotain tekemistä. Meillä on kertynyt melkoinen arsenaali kaikenlaista sisäpuuhaa - mielellään maalataan tai piirretään, muovaillaan muovailuvahalla tai taikataikinalla, leivotaan tai näperrellään hama-helmillä. On kuitenkin kiva keksiä uusia juttuja, kun vanhat alkaa kyllästyttään.

Alkuviikosta me päätettiin kokeilla vähän erilaista maalaustekniikkaa, nimittäin sokerimaalausta. Paperi sivellään ennen vesivärejä sokerivedellä ja kun siihen maalaa sitten väreillä, alkaa värit elämään ihan uudenlaista elämää. Tytöt olivat aika innoissaan tästä kokeilusta, eikä vähiten varmaan siksi että sokerivedessä oli kiva dippailla sormea ja maistella makeaa. 





     
Sokerimaalaus kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Sekoita 1 dl sokeria ja 0,5 dl vettä, kiehauta pari minuuttia niin, että sokeri sulaa. Jäähdytä. 

Sivele paperi (me teipattiin paperit pöytään, niin pysyi tasaisena) sokeriliemellä ja maalaa päälle vesiväreillä. Ihaile värin leikkiä sokeripinnalla. 

Maalaamisen jälkeen kannattaa valmistuneet taideteokset kuivattaa hyvin tasossa, itse annoin kuivua seuraavaan päivään. Kuivuneen työn pintaan muodostuu kaunis kiille, kun sokeri kovettuu. 

Me tehtiin useampikin taideteos - ne kauniimmat ei tallentuneet näihin kuviin, noi ekat oli vähän sotkuja. Yli jääneen sokeriveden laitoin pakastusrasiaan odottamaan seuraavaa maalauskertaa. 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut



Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.