Kesäretkiä

torstai 27. kesäkuuta 2013

Alunperin ajatuksena oli viettää viikkoni Rovaniemellä. Hieman haaveilen, että pääsisin näkemään sen ihmeen kun aurinko ei laske ollenkaan. Tänään viimeksi ihmettelin sitä, että kuin mahtava maa tämä oikeasti on! Löysin Forecan sivuilta sellaisen päivän sää karttajutskan, missä näkee kuinka pitkä päivä kulloinkin on. Tänään Helsingissä aurinko nousi klo: 3:56 ja laski 22:49. Eli päivän pituus oli 18 tuntia ja 53 minuuttia. Olin ihan innoissani, kun löysin tuollaisen tiedon. Mutta siis, asiaan. Rovaniemelle en kuitenkaan tällä viikolla ikinä päätynyt. Olisin lennähtänyt Helsingistä sinne, mutta hitsi vie ei ollutkaan lentoja maanantaille! Tai oli. Mutta Finnairin ihan hirmu kalliita sellaisia. No jatketaan Rovaniemen reissun suunnittelua. Harmitti kyllä niin vietävästi, kun siellä olisi rakkaita joita tahtoisi nähdä.

Mutta hetken mielijohteesta sitten, kun oli kuitenkin vapaata, ajelin keskiviikkona Imatralle tapaamaan yhtä rakkaistani. Ja oli kyllä loistava ajatus. Harvemmin, eli ei ikinä, tule tuolla päin Suomea liikuttua ja aukeni taas kyllä monta uutta puolta Suomen maasta. Kamalasti on nähtävää tässäkin maassa. Pitäisi enemmän kierrellä ja kaarrella.

Imatralla käytiin ihastelemassa kosken kuohuja. Nähtiin jopa hiisi! Se oli vähän pelottava kyllä. Mutta onneks ei päälle käynyt. Ja Valtionhotelli vakuutti kyllä ulkoisesti minua sen verran, että seuraavan kerran taidan varata huoneen sieltä. Tällä kertaa majoituin ihan vaan ystävän sohvalla, mikä ei ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto. Eksyin myös Virkkuukoukkusen liikkeeseen, mistä saattoi jotain pientä tarttua matkaan. Arvoin kaupan ulkopuolella, että mennäänkö vai ei. Ei olisi kannattanut. Olisi tullut halvemmaksi!

Imatrankoski kuohuu

Imatran Valtionhotelli


Keskiviikkona ajeltiin vielä Lappeenrantaan katselemaan hiekkalinnaa ja Saimaan kanavaa. Huisin mahtava tuo hiekkalinna! Aiheena tänä vuonna siis Kalevala. Ja petollisesti siellä oli myös kivoja käsityökojuja, joista saattoi muutama koru myös tarttua mukaan. Kanavallakin oli juuri laiva sulussa, niin nähtiin sekin toiminnassa. 

Kalevalaa hiekkalinnan muodossa



Ihana Imatra ja ystävät jäivät jo taakse. Mutta muistot jää taas elämään. Ja takaisin pitää päästä! Täytyy seikkailla lisää. Onneksi tänään oli vielä ihan mahti työpäivä. Huominenkin vaikuttaa lupaavalta ja viikonlopuksi saan yhden rakkaan kyläilemään ja vietetään Helsinki viikonloppua toivottavasti auringosta nauttien. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan