73. päivä

Kuka ei voi lakata hymyilemästä? 

MINÄ!!


Nyt on laukutkin lopullisesti pakattuna. Paljon on tuota tavaraa, sen kyllä sanon. Mutta voiko selitellä sillä, että tuo matkalaukku on oikeastaan täynnä viemisiä muille (ehkä muutama omakin tavara, mutta ihan muutama). Nyt jännätään, että meneekö ylipainoa. Ehkä ei yhteispaino kuitenkaan ole liian kova. Toivottavasti.

Vielä pitäisi muutama tunti kuluttaa aikaa ennen kuin isoveli tulee ja kyyditsee minut kentälle. En tiedä, pystynkö edes nukkumaan, kun on niin hyperaktiivinen olo. Ehkä viestittelen mieheni kanssa koko alkuyön ja nukun sitten lennoilla. Tai ehkä nukun pari tuntia ennen lähtöä. Aaaaa. En tiedä mitä teen! Kuten ystäväni totesi, ulkoapäin olen ehkä rauhallinen, mutta sisällä jyllää. Ja ihan varma olen siitä, että unohdan jotain olennaista. Ehkä en kuitenkaan passia tai hammasharjaa. Niillä pääsee jo melko pitkälle. Ajatuksetkin ihan sekaisin, mikä kyllä kuultaa läpi. Mutta väliäkös hällä, eikö lomalla saakin olla sekaisin?

Mutta nyt; 

Bye bye, adjö, hej pÃ¥ dig ja kaikkea muuta! 

Minä lähden maailmalle! 

ps. Tämähän on oikeastaan jo varaslähtö huomiseen.

pps. Päivät 74.-94. tulevat viiveellä sitten kun palaan reissusta. En aio koskea tietokoneeseen jos ei ole pakko, enkä omaa ota mukaan laisinkaan. 
Jos tulee ikävä, yrittäkää kestää. 




72. päivä


Pakkaamisen lomassa vähän pääsiäisherkkuja. 


71. päivä


Pekaanipähkinäjuustokakku

Aloin tuossa eräänä päivänä haaveilemaan pekaanipähkinäpiiraasta. Onhan se vaan käsittämättömän hyvää. Siinä aikana seikkailtua internetin ihmeellisessä maailmassa, törmäsin tällaiseen juustokakkuun. Tavallinen pekaanipähkinäpiiras sai odottaa! Tätä piti kokeilla. Ja tämä oli aika namia. Suosittelen kokeilemaan.


Pekaanipähkinäjuustokakku

400 g rouhittua digestivekeksiä
½ dl fariinisokeria
75 g sulatettua voita

2,5 dl sokeria
2 dl vaahterasiirappia
75 g sulatettua voita
2 kananmunaa
3 ½ dl rouhittua pekaanipähkinää
1 tl vaniljatahnaa

600 g tuorejuustoa
3 dl fariinisokeria
2 rkl jauhoja
4 kananmunaa
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljatahnaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita keskenään keksimurska ja sokeri. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Levitä murska leivinpaperoidun kakkuvuoan pohjalle ja esipaista noin 6 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laske uunin lämpötilaa 150 asteeseen.

Laita pekaanipähkinä kerroksen ainekset paistinpannulle ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes massa on ”tiivistynyt”. Kaada pohjan päälle ja nosta sivuun odottamaan.

Pehmennä tuorejuustoa sähkövatkaimella hetki. Lisää joukkoon sokeri ja jauhot. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Kaavi kulhon reunat ja lisää lopuksi kerma ja vanilja.


Kaada juustokakkukerros pekaanipähkinän päälle. Paista kakkua tunti, kunnes kakun keskusta on lähes ”pysähtynyt”. Avaamatta uunin luukkua, laita uuni pois päältä ja anna kakun paistua vielä tunti uunissa. Anna valmiin kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja laita sitten jääkaappiin. Ota kakku noin 30 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta siirappikerros ehtii hiukan pehmentyä. 


Ajattelin ensin, että kakku ehti palaa pinnalta tuon värin takia, mutta ei se tainnut ehtiä. Luulisin, että tuo fariinisokeri vain teki kakusta normaalia juustokakkua tummemman.

70. päivä


Counting days. Two to go.


Aivopähkinä

Olen jostain syystä viime päivinä palannut monta kertaa menneeseen. On mukavaa muistella asioita, jotka ovat tuoneet onnea ja toisaalta menneen kautta huomata se, miten paljon on itse muuttunut. Mennyttä olen muistellut esimerkiksi Gambiassa asuessani pitämäni blogin kautta. Sieltä löytyykin mielenkiintoisia ajatuksia ja paljon tapahtumia, jotka olivat jo tippuneet mielestä pois. Olen esimerkiksi syyskuussa 2012 pohtinut vielä, että tahdonko ikinä naimisiin vai olenko onnellinen yksin. Noooo. Sanotaanko näin, että asiat muuttuu. Nyt en muuta tahtoisikaan, kuin elää elämäni rakkaani kanssa.

Tähän pohdintaan sain gambialaiselta ystävältäni tehtävän pohdittavaksi. Hän oli saanut saman tehtävän omalta äidiltään ja oppinut sen kautta ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Jaoin silloin aikanaan saman tehtävän silloisessa blogissani, joten joillekin tämä voi olla tuttu. Mutta ei kaikille. Joten tässä teille aivopähkinä.

 On siis yksi sana, joka pitää selvittää. Se sana määrittää, ketä me ollaan; se on sana, joka tekee elämästä sataprosenttista. Keksi siis sana, jonka kirjaimista tulee tulokseksi tasan sata. Ja se on vain yksi sana. Ja siis englannin kielinen sana.

A=1
B=2
C=3
D=4
E=5
F=6
G=7
H=8
I=9
J=10
K=11
L=12
M=13
N=14
O=15
P=16
Q=17
R=18
S=19
T=20
U=21
V=22
W=23
X=24
Y=25
Z=26

Onnea yritykseen, kertokaa mitä keksitte. 

ps. on muutama sana, joilla tulokseksi tulee 100. Mutta nyt haetaan yhtä ja tiettyä. Paljastan sen joskus tulevaisuudessa.


69. päivä


Suhteellisen kiireisen ja raskaan työpäivän jälkeen ei piristä mikään niin paljon kuin inboxissa odottava virtuaalihali. Onni on ystävät, jotka lukee ajatuksia ja tietää, miten piristää.

68. päivä

Kaivelin arkistoja ja katselin kuvia kaukaa kotoa - toisesta kodista. Ihania muistoja joihin palata. Kuvista huokuu se onnellisuus, mitä tuolla koen. Se on erilaista kuin täällä Suomessa, sitä on vaikea kuvailla. 

Ensi viikolla tähän aikaan makaan tuolla rakkaani kainalossa ja syön ehkä mangoa. 
Can't wait! 







Onni on olla onnellinen.


Voihan sitruuna sentään!

Tämä video on vaan niiin mainio! Saa hymyn huulille. 




Pataleipää


Tämä leipä on poltellut mieltä jo pitempään. Nyt päätin, että on aika uskaltautua kokeilemaan. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja helppoudessaan ihan mahtava tuttavuus! Tuore leipä aamupalapöydässä on arjen pientä luksusta. 

Pataleipä

4 dl haaleaa vettä
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sormisuolaa
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon haalea vesi. Taikina jää löysähköksi, mutta älä lisää jauhoja liikaa. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan nousta yön yli (noin 10-12 tuntia) huoneenlämmössä.

Aamulla kun taikina on noussut, kumoa se hyvin jauhotetulle pöydälle. Kääntele taikinasta pallo, mutta älä vaivaa taikinaa. Anna kotona vielä liinan alla noin 30 minuuttia. Laita uuni sillä välin lämpenemään ja pata uuniin. Kun taikina on kohonnut 30 minuuttia, ota pata uunista ja nakkaa taikinapallo pataan. Kansi päälle ja pata takaisin uuniin. Paista leipää kannen alla noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia. 

Kippaa leipä padasta ja nauti. 

Leivän joukkoon voi laittaa myös erilaisia mausteita. Itse ehkä laittaisin erilaisia siemeniä. Tai juustoraasteella saisi juustoista leipää. Sekin voisi olla toimiva herkku. Ja vaihtelisin vähän jauhojen laatua ja määriä. Ruisjauhoilla voisi tulla aika kiva. Täytyy testailla eri versioita. 


Tuo pata on muutenkin ihan mahtava asia! Siinä valmistuu parhaat kanat ja mahtavaa kasvispataa. 

67. päivä


66. päivä


Leivoshetki Hakaniemen torilla rakkaan tätini kanssa. Ei haittaa vaikka tuulee pirusti ja hieman ripsii vettä. Silti voi nauttia tulevasta keväästä!

65. päivä


Väriä elämään! 

64. päivä


Sydämeni valloittanut Rovaniemi

Viime perjantaina suuntasin illalla kohti pohjoista. Matka taittui mukavasti Finnairin siivin hyvää kirjaa lukien. Ja mikä odotti perillä - ihana rakas ystävä. Itku meinasi tulla jo lentokentällä, mutta sain pidäteltyä kotiin saakka. Kun sitten näin ensimmäistä kertaa ihanan pienen prinsessan, jonka tapaamista olen joulukuusta asti odottanut ja myös pienen tytön isän, jota olen ikävöinyt, niin itkuhan siinä tuli. On hyvä välillä itkeä onnesta. Oli ihanaa olla rakkaiden luona. Sen toisen perheen kanssa, mikä on rinnalle siunaantunut. 


Viikonloppu tuon perheen parissa oli juuri sitä, mitä olin kaivannut. Vaikka olihan se myös raskasta. On ajoittain vaikeaa olla yhdessä ja toisaalta tuntea olonsa yksinäiseksi. Kun ei ole sitä omaa toista puoliskoa rinnalla, jonka kanssa jakaa asioita. Toisaalta, siellä odotellaan ja ikävöidään samalla tapaa minun miestäni tänne. Ehkä ensi kerralla ollaan yhtenä suurena perheenä vihdoin kasassa taas.


Mutta asiaan. Tuo ihana pohjolan pieni kaupunki on valloittanut sydämeni aivan totaalisesti. Voisin sinne jopa muuttaa, jos tilanne olisi hiukan toisenlainen. Ihanan elinvoimainen ja jotenkin myös monikulttuurinen kaupunki. Ja ihanaa pienen kaupungin charmia on se, että myyjät alkaa juttelemaan, eikä ihmisillä ole niin kiire joka paikkaan. Ainoa miinuspuoli tuossa kaupungissa on sen sijainti - onhan se vähän kaukana kaikesta. 

Viikonloppu kului kuin siivillä taas. Mutta paljon ehti tapahtua. Tutustuttiin esimerkiksi Arktikumiin ja sen moninaisiin näyttelyihin. Aina on mielenkiintoista tutustua tarkemmin myös suomalaiseen luontoon ja eläimistöön. Ääneen huokailin kansallispukujen kauneutta ja hämmästelin näytteillä olevia luontokuvia. Valokuvaus on kyllä taito, jonka toivoisi osaavan. On ihmeellistä, miten voikaan joku saada vangittua hetken niin taitavasti kuvaan. Ja luontokuvaamisessa erityisesti ihailen sitä, miten saada maisema tuntumaan siltä kuin itse seisoisit siinä sisällä. Jatkan harjoittelua, ehkä joskus vielä voin sanoa olevani hyvä. 




Hieno paikka myös arkkitehtuurisesti tuo Arktikum. Voin kuvitella maiseman tuosta lasiputkesta kesällä. Kaikenkaikkiaan palasin monta asiaa viisaampana etelään tuon museon jälkeen. Suosittelen.

Pääsin myös kävelemään jäälle viikonlopun aikana. Sitä ei ole tullutkaan koko talvena tehtyä. Pohjoisessa jää vielä kantaa ja lenkkeily Kemijoella auringonpaisteessa oli oikein voimauttava kokemus. Sain myös himoitsemiani suklaatryffeleitä pienestä teekaupasta Rovaniemen keskustasta. Ainoa harmitus oli, että taivaalliset mangotryffelit olivat loppuneet. Noh. Ensi kerralla ehkä niitä. Olivat nämä muutkin aika hyviä. Saakohan näitä jostain pääkaupunkiseudulta? Osaako joku kertoa?


Tuosta teekaupasta saa muuten myös kuivattua Nana minttua! Parasta teen joukossa. Se virkistää ja kuuleman mukaan myös auttaa ahdistuksessa ja ties mitä kaikenlaista hyvää vaikutusta. Gambiassa tuoreena tuo myös taivaallista tuoksua huoneeseen. 


Tapasin viikonloppuna myös ystäväni, joka on pitkän aikaa kulkenut rinnallani. Lähes pari vuotta oli vierähtänyt välissä, mikä teki näkemisestä vielä mahtavampaa. Oli hauskaa huomata se, miten paljon elämä on muuttunut vuosien varrella. Miten me ollaan kasvettu ja vihdoin aletaan kasvamaan oikeasti aikuisiksi. Ei olisi kymmenen vuotta sitten teineinä uskottu sitä, mistä itsemme nyt löydetään. Mutta niin se elämä vie ja asiat sutjaantuu parhain päin. 

Antoi voimia vielä ennen lomaa tuo pieni reissu pohjoiseen. Vielä 8 päivää ennen loman alkua. Väsymys meinaa jo painaa, mutta onneksi on ystäviä, jotka auttaa jaksamaan. 


Hapankorppurullat

Kävin viikonloppuna erään ystäväpariskunnan luona kylässä ja siellä oli tarjolla hapankorppurullia. En itse ole suunnaton rieskarullien ystävä vaan teen ennemmin esimerkiksi kolmioleipiä. Mutta nämä! Nämä vakuuttivat siinä määrin, että söin niitä ihan liikaa tuolla kyläilyreissulla, siitäkin huolimatta että täytteenä oli paprikaa ja kärsin valinnastani illalla. Ei paljon tuon allergian takia paprikaa tule syötyä, vaikka se hyvää onkin. Nyt annoin itselleni luvan nauttia. Ja Susa jos satut tätä lukemaan - oli vaan liian hyvää voidakseni kieltäytyä! Kiitos siis vaan.

No mutta. Siis helppoa ja suhteellisen nopeaa herkkua pöytään. Näillä ruokin illalla myöhään saapuvaa ystävääni ja hyvin maistui. Hienoutena taas se, että melkein mitä vaan jääkaapista löytyvää voi täytteeksi laittaa. 


200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 100 g naudan leikkelettä silputtuna(tms.)
palanen fetajuustoa hienonnettuna
palanen kurkkua hienoksi pilkottuna
mausteita

Tee aineksista "tahna". 

noin 4 dl nestettä
12 hapankorppua

Lämmitä nestettä lähes kiehuvaksi. Itse käytin nesteenä 2 dl maitoa + 2 dl vettä ja sekaan heitin vielä suolaa ja mustapippuria. Mutta pelkkä maito tai esimerkiksi lihaliemi kävisi mainiosti myös. Uita hapankorppuja nesteessä niin, että ne kunnolla kastuvat ja nosta leivinpaperin päälle vetäytymään. 

Noin 10 minuutin päästä hapankorput ovat pehmenneet niin, että saat ne rullattua. Levitä täytettä tasaisesti korpuille ja kääri rullalle. Leikkaa rulla kahtia tässä vaiheessa, jos haluat pienempiä napostelupaloja. Laita rullat jääkaappiin kelmun alle vetäytymään noin tunniksi ennen tarjoilua.



63. päivä


Ihana Ami. Ihana kesä. Ihania muistoja.

Timjamiruisleipä

Olen hieman hurahtanut leivän leipomiseen. Se on lohdullista puuhaa. Monenmoisia leipiä olen kokeillut, haaveena siintää oman myslileivän teko. Sellaista gluteenitonta jyväleipää on tullut tehtyä pari kertaa, koska se on vaan järjettömän hyvää. Ehkä siitäkin ohjeen jaan, jos jotakuta kiinnostaa. Mutta nyt. Pari viikko sitten tein timjamilla maustettua ruisleipää. Ja se oli aika hyvää! Varsinkin paahdettuna. 


25 g hiivaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
25 g kuutioitua voita 
3 tl kuivattua timjamia
2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
noin 7 dl vehnäjauhoja

Sekoita murennettu hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne veteen pikkuhiljaa sekoitellen/vaivaten. Lisää vaivauksen loppuvaiheessa kuutioitu voi. Vaivaa ajan kanssa ja hartaudella - nauti vaivaamisen terapeuttisuudesta. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Nosta taikina leivinpaperoituun leipävuokaan ja anna kotona vielä noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 220 asteeseen ja paista leitää uunin alatasolla noin 10 minuuttia. Laske uunin lämpötila 190 asteeseen ja paista vielä noin 30 minuuttia. Anna leivän jäähtyä ritilällä leivinliinan alla.

And enjoy!



Ohje Leivotaan lehdestä 2/2014.

62. päivä


Voimasydän raskaana työpäivänä ihanilta työkavereilta. Mikä tekisikään onnellisemmaksi! 

ps. tää oli eilinen. Ei enää työpäivän päätteeksi kyennyt avaamaan tietokonetta niin jäi eka kertaa päivä väliin. Hämmentävää. Mutta en vielä luovuta!

Pelottava E

Istun sohvalla ja juon teetä. Kääntelen lehden sivuja ja luen uutisia maailmalta. Eteen tulee katsaus länsi Afrikassa jylläävään ebolaan. Lehdessä pohditaan syitä tartunnoille ja leviämiselle. Artikkelista kuultaa myös pelko - pitäisikö sulkea Euroopan rajat ja estää näin leviäminen. Miten tappaa tappajavirus? 

Muutama vuosi takaperin olisin todennäköisesti pohtinut asiaa ja kauhistellut tuota tappavaa tautia. Se olisi kuitenkin ollut asia, joka tapahtuu lähes toisessa todellisuudessa. Kaukainen Afrikka ja kaukainen tauti. 

Nyt tilanne on kuitenkin eri. Istun edelleen sohvalla Helsingissä ja pohdin tuota uutista. Mutta nyt se on minun todellisuuttani. Tuolla kaukaisessa Afrikassa asuu perheeni ja rakkaani. 

Ebola jyllää ja matka lähenee. Toisaalta tiedostan sen todennäköisyyden pienuuden, että sairastuisin tai rakkaani tuolla sairastuisivat. Mutta se todennäköisyys on kuitenkin olemassa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se pelota. En pelkää niinkään omasta puolestani kuin rakkaani puolesta. Itse käyn vain hetken viettämässä aikaa tuolla alueella, mutta toistaiseksi hän joutuu vielä asumaan siellä. Mieheni on onneksi aika järjellinen ihminen ja tässäkin asiassa hän minua rauhoittelee usein. Ja tottahan se on, että ei pelossa ole tervettä elää. Ehkä jollain tapaa turvaa tuo myös oma tyhmänrohkeuteni, tai siis ajatus siitä, että jos on minun aikani niin sitten on minun aikani. 

Ei kyllä edes ebola saa minua perumaan matkaani. Päässä ei juurikaan pyöri muuta kuin rakkaani ja Gambia (ja mangot!!). Vaikea keskittyä tekemään arkisia asioita ja erityisen vaikeaa on kohdentaa ajatuksia työasioihin. Ajatukset ovat jo Gambiassa - mangopuun alla rakkaani kainalossa.

Tätä maisemaa katselen kahden viikon päästä
ps. Piti oikeasti palaamani vähän pirteämpiin aiheisiin ja kertoa tarinoita pohjolan perukoilta, mutta tämä teksti tuli ulos. Ehkä tarinoin taas huomenna - jotain mukavampaa.

61. päivä


60. päivä


59. päivä




58. päivä


Onni on omata muistoja ja tuntea ihmisiä, joiden kanssa niitä jakaa.


Rakkauden täytteinen maailma

Kyllästyykö siihen koskaan?

Rakkauteen.

Enkä tarkoita pelkästään romanttista rakkautta. Vaan ylipäänsä rakkautta. Sitä, miten lapsi rakastaa vanhempiaan. Miten sisko rakastaa veljeään. Miten ystävä rakastaa ystävää. Miten Isä rakastaa lapsiaan. Miten meistä jokainen rakastaa lähimmäistään. 

Minä rakastan. Rakastan vanhempiani. Rakastan ystäviäni. Rakastan sukulaisiani. Rakastan pientä vintiötäni. Rakastan miestäni. Rakastan laiskoja aamuja. Rakastan vasta leivotun pullan tuoksua. Rakastan sitä, kun voi vaan olla toisen kanssa ja tuntea olonsa turvalliseksi (ja rakastetuksi). Rakastan saunan jälkeistä rentouden tunnetta. Rakastan auringonlaskuja (ja -nousuja). Rakastan sitä, kun onnistun. Rakastan hetkiä kummityttöjeni kanssa. Rakastan syksyn tuoksua. 

Ainakin omassa elämässäni rakkaus on se asia, joka antaa voimaa. Rakkautta on ympärillämme joka asiassa. Sitä on äitin leipomassa pullassa ja toisaalta myös siinä, kun tuntematon ihminen väistää autolla päästäen sinut ylittämään suojatien turvallisesti. Rakkautta on siinä, kun koira on onnellinen palatessasi töistä. Rakkautta on siinä, että kaupassa joku päästää sinut edelleen jonossa, koska sinulla on vain yksi tavara ja hänellä koko kärryllinen. Rakkautta on arjen pienissä asioissa. Rakkautta voi olla vastaantulevan ihmisen hymyssä. Rakkautta on epäitsekkyys. Se auttaa jaksamaan, meni elämässä muuten miten huonosti tahansa. 

Jaetaan tätä rakkautta joohan? 

Tehdään maailmasta vähän parempi paikka.

Kuunnelkaa tätä ja viettäkää mahtava torstai päivä!

57. päivä


Minulle kerrottiin tänään tarina. Se meni jotakuinkin näin:

Eräänä aamuna aurinko ei noussutkaan. Se ei noussut, koska oli niin väsynyt. Edes kuu ja tähdet eivät saaneet aurinkoa hereille. Lopulta ne päättivät pyytää apua Jumalalta. Jumala yritti herättää aurinkoa, mutta ei onnistunut. Hetken asiaa pohdittuaan Jumala päätti antaa pienelle pojalle tehtäväksi herättää aurinko. Poika lensi auringon luo ja yritti herättää sitä rapsuttamalla korvan takaa ja silittämällä. Aurinko oli hyvin kuuma, mutta Jumala suojasi poikaa niin, ettei aurinko polttanut tätä. Viimein poika sai auringon hereille ja aurinko nousi taivaalle. Poika palasi maan kamaralle nauttimaan auringonpaisteesta.

Tämän tarinan keksi ihana Tuovi ja ihana poika. Kiitos heille. Minut tämä teki onnelliseksi. 

Nimimerkillä *Huumorintajuton huora*

"Mitä kuuluu?"

"Kiitos ihan hyvää."

Se olisi lyhyt versio. Avataan vähän enemmän.

Kiirettä on viime viikkoina pitänyt. Mutta sellaista hyvänlaista kiirettä. En ole malttanut juurikaan pysähtyä kirjoittamaan - jakanut vain päivittäiset kuvani. Nyt istun alas ja avaan arkista maailmaani. 

Olen tavannut ystäviä. Ja ne hetket antaa niin suunnattoman paljon. Meillä on ollut vieraita täällä Helsingissä ja itse ehdin vierailla Jyväskylässäkin. On muuten jännittävää huomata se, että koti on nyt täällä - siis Helsingissä. Jyväskylässä kotona on kivaa käydä, mutta en juuri nyt kaipaa sinne sen enempää takaisin. On kuitenkin ihanaa nähdä kaikkia rakkaita kun siellä käy. Nautin viikonlopustani myös itseäni hemmotellen kampaajan tuolissa ja vähän ostoksillakin tuli käytyä. Ja vietin aikaa äitin ja iskän kanssa, mikä tuntui hyvältä.


Olen käynyt töissä. Jos meillä ei olisi niin uskomaton työporukka, tuota hommaa tuskin jaksaisin näin hyvin. Olen kyllä nauttinut aamuvuoroista näinä viikkoina - onneksi niitä on jotenkin siunaantunutkin normaalia enemmän. Oma roolini töissä on myös muuttunut viimeisen parin kuukauden aikana ja sen kyllä huomaankin. Vaikka siis toisaalta tuo muutos on aika kiva juttu! Ja se on myös antanut paljon. Kuluttaa kuitenkin jonkin verran myös kuunnella pokkana kun haukutaan päin naamaa vain esimerkiksi siitä syystä, että ei nyt saa katsoa telkkaria. Itseäni nauratti eniten viime viikolla tuo huumorintajuton huora kommentti. Huumorintajuton myönsin olevani ja kävimme pitkää keskustelua sen jälkeen siitä, mitä tuo huora oikeastaan tarkoittaakaan. Se oli aika hauskaakin. 


Olen ikävöinyt. Tuntuu siltä, että mitä lähemmäs kesä tulee, sitä enemmän ikävöin. Valon määrän lisääntyminen tekee ikävästä voimakkaampaa. Moni kiva asia tuntuisi paremmalta kun olisi toinen jakamassa niitä rinnalla. Mutta toisaalta tähän ikävään on jo tottunut - se on vain jäytävä tunne rinnassa. Välillä ikävä yltyy polttavaksi pahaksi oloksi. Onneksi lomaan on enää 16 päivää! Ajatus lämmöstä ja läheisyydestä(ja mangoista) antaa voimia. 

Juuri nyt ikävöin myös pientä rakastani joka jäi jo mummolaan hoitoon. Koiraihmiset ehkä ymmärtää sen miten paljon seuraa karvakasasta onkaan. Itse olen niin tottunut elämään tuon vintiön kanssa, että on taas ihan orpo olo ilman. Huomaan puhuvani itsekseni ja varon sohvalta noustessa automaattisesti askeltani, kun Vilma usein nukkuu sohvan edessä lattialla. Aamulla on paljon mukavampi herätä kun vieressä on pieni hännänheiluttaja. Noh. Ehkä kestän nämä pari viikkoa ennen lomaa. Loman jälkeen taidan ajella vaikka päiväseltään Jyväskylään hakemaan koiran kotiin. 


Kaiken ajan mikä on liiennyt, ole käyttänyt tuon pöllön tekemiseen. Se vei yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Nyt jo seuraava projekti hyvällä mallilla!

Lyhyestä virsi kaunis tänään. Meinaa silmät jo lupsaa kiinni. Aamulla pitäisi seikkailla maistraattiin ja velipojan kanssa lounastreffeille. Arki on kivaa kun siitä sellaista tekee. 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Annetaan ihanan auringon voimauttaa. 

56. päivä


Tätin uusin pieni mussukka.

  Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella
 
 
Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa
 
 
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
 

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään
 
 
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
 
 
Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat
 
 
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
 
 
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

*Johanna Kurkela