Tupla-ateria

Seuraa sekavia ajatuksia imetykseen liittyen.

--

Äkkiseltään voisi kuvitella, että imetys ei ole mitään rakettitiedettä - tissi suuhun ja that's it. Näin voi kuvitella kyllä vain ihminen, joka ei ole imettänyt - nimittäin melko monta puolta on tässäkin asiassa. Täytyy huomioida imuote ja -teho ja imetysasento ja maidon tulo ja ja ja. Lisävarustearsenaalia on tässäkin asiassa suht kattavasti - esimerkiksi melko yleiset imetystyyny ja rintakumi. Ei siis ihan mitään lastenleikkiä, mutta onnistuessaan aika ihanaa. 

En ole luonteeltani ihminen, joka katsoo murhaavasti äitejä, jotka valitsevat olla imettämättä. Olen kyllä kovin pro-imetys ihminen, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, myös tässä on valinnan vapaus jokaisella itsellään. Eikä useinkaan asian takana ole äidin turhamaisuus ja halu säilyttää muodot, vaan monikin seikka voi vaikuttaa siihen, ettei voi imettää tai jos se ei ihan vaan jostain syystä lähde sujumaan. 

Minä olen aina vähän haaveillut imettämisestä, koska se on jotenkin minusta melkoisen kiehtovaa ja niin puhdasta rakkautta. Itse asiassa mieheni kulttuurissa vahvasti uskotaan, että äidin ja lapsen välinen rakkaus syntyy imettämisen kautta - suhde jäisi jotenkin vajavaiseksi, jos imetystä ei olisi. Mutta olen siis alusta asti halunnut imettää ja toivonut, että se onnistuu. En kuitenkaan ole asiasta niin kovin jaksanut stressata, vaan ajatellutkin, että todennäköisesti ei pelkkä oma maitoni tule riittämään. 

Meidän tyypit oli syntyessään kovin pieniä ja sairastamani raskausajan diabeteksen vuoksi heillä oli verensokerit matalia ensimmäisinä päivinä. Näistä syistä johtuen jouduttiin jo heti alkuunsa aloittamaan lisämaidon antaminen. Minun oma maitoni ei myöskään ollut ihan vielä alkanut herumaan riittävästi - vaikka imettämisen aloitin kyllä heti kun kykenin, eli muutamia tunteja syntymän jälkeen. Näin jälkikäteen tuntuu, että sairaalassa ei kyllä tuettu imetykseen juurikaan vaan korostettiin lisämaidon antamista. 

Vaikka en pidä äidinmaidonkorvikkeita huonona asiana, olen silti kokenut tietynlaista huonommuuden tunnetta siitä, että oma maitoni ei riitä. Olen kuullut monta menestystarinaa kaksosten täysimetyksestä, mutta minulle se ei kuitenkaan mahdollistunut.

Koen kuitenkin olleeni onnekas, että imetys sujui pulloruokinnan ohella suhteellisen helposti. Alkuun se oli kivuliasta ja tietyllä tapaa turhauttavaa, koska lähes aina neidit vaativat myös pulloa lisäksi. Useampaan otteeseen meinasin luovuttaa heti alkutekijöissään. Jatkoin kuitenkin kiukulla yrittämistä ja pitkään sujui hyvin - tytöt söivät rintaa ja pulloa rinnakkain, yleensä vuorotellen. Alkuun meillä harrastettiin myös tandemimetystä, mikä oli sinällään ihan kokemuksena hauskaa hommaa. 

Noin kuukausi takaperin neitiB alkoi kieltäytyä rinnasta - sai hirmuisia raivareita, eikä suostunut syömään, vaikka kokeilin mitä. Muutaman päivän  (ja runsaan ihokontaktin) jälkeen hän suostui taas rinnalle, mutta ainoastaan sängyssä illalla/yöllä/aamulla. Päivällä ei malttanut asettua syömään kuin pullosta. 

Pikkuhiljaa ollaan siirrytty siihen, että tytöt syövät rintaa pääasiassa vain tuolla sängyssä - yleensä aamuyöllä/aamulla. Päivällä harvemmin nykyään enää yritänkään imettää. Pahalta se tuntuu, kun se alkaa olemaan ohitse - tämä meidän imetystaival. Nautin täysillä niistä hetkistä, kun saan imettää ja neidit suostuvat syömään. NeitiA viihtyy rinnalla edelleen pitkiäkin aikoja, erityisesti aamulla. 

Haaveilen usein, että seuraavalla kierroksella imetys onnistuisi paremmin - oli lapsia yksi tai useampia. Ainakin toisaalta osaa välttää ne virheet, mitä on tehnyt kun ei ole tiennyt/ymmärtänyt. Imetyksen tuki ry:n Facebook ryhmä on myös ollut minulle kullanarvoinen kumppani imetystaipaleella - en ole itse kysynyt/kommentoinut, mutta pelkkä seuraaminen on tukenut omaa imetystäni.