Kolmas tyttö, vai poika tällä kertaa?

lauantai 19. toukokuuta 2018

Meillä on ensi viikolla rakenneultra ja päätin testailla, että kumpi meille olisi tuloillaan. En ole itse ihan varma, että haluaisinko edes tietää sukupuolta ennen syntymää. Olen myös hieman pessimistinen noita veikkauksia kohtaan, koska meidän tytöthän oli alkuun poikia ja sitten tyttöjä ja sitten taas poikia ja.. Meni usko siihen, että sukupuolta edes voi ennen syntymää tietää - eikä oikeasti edes voi ultran perusteella 100 prosenttisesti tietääkään. Lupauksia/veikkauksiahan ne aina onkin. Meillekin on yksi veikkaus jo annettu edellisessä ultrassa, mutta katsotaan nyt mitä tuolla rakenneultrassa kerrotaan. 


Vau.fi testi veikkaa poikaa ja kiinalainen syntymäkalenteri puolestaan tyttöä. Sormustesti olikin jännittävä, nimittäin vasemmalla kädellä pidettynä sormus heilui edestakaisin - eli tulossa olisi poika, mutta oikealla kädellä pidettynä sormus pyöri ympäri eli tulossa olisi tyttö. 

Sitten vähän muita veikkauksia oireiden perusteella;

TYTTÖ

Vatsasi on levinnyt sivulle.

Mielesi tekee makeita herkkuja ja hedelmiä.

Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää.

Viiva vatsassasi päättyy napaan.

Vauva potkii hillitysti.

Edellinenkin lapsesi on tyttö.

Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.

Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.

Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin.

Kätesi on aiempaa pehmeämmät.

Vauvasi sydämen syke on yli 140.

Olet normaalia kiukkuisempi.

Vauvasi hikottelee usein.


Ikenet verestävät odotusaikanasi.

6/14

POIKA


Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. 


Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa.


Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan.


Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle.


Vauvan potkut ovat voimakkaita.


Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika.


Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.


Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.


Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.


Kätesi kuivuvat helposti.


Vauvasi sydämen syke on alle 140.


Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.


Vauvan isä lihoo odotusaikanasi.


Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.


3/14

Eli tämän testin perusteella veikkaisin tyttöä. 


Tytöthän toivoo pikkusiskoa, kun heiltä asiasta kysyy. Ehkä heidän toiveensa osuu oikeaan.

Jompi kumpi siis todennäköisesti - ellei siellä sitten olekin kahta eli molempia ja toinen vain piilottelee todella hyvin. 

Oletteko te halunneet selvittää sukupuolen etukäteen?

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Perhekuplan Facebook ja kotisivut

1 kommentti:

  1. Oi jänniä hetkiä elätte! Ite oon molemmista halunnut tietää sukupuolen, mutta jos meille joskus kolmas tulee niin ois kiva jättää kuulematta sukupuolta 😊

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan