Pages

Avioliiton satamaan

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mieheni kertoi aamulla, että yhteinen ystävämme on mennyt naimisiin. Tuo entinen työkaverimme on kolmenkympin ylittänyt mieshenkilö ja muistan hänen jo kaksi vuotta sitten puhuneen, että naimisiin pitäisi mennä. Korvaani särähti tuo ajatus siitä, että naimisiin meno on se elämän itseisarvo. Ymmärrän toki, että tuossa kulttuurissa se sitä nimenomaan on - asia, jota tavoitellaan ja joka kuuluu elämään. Erityisesti ehkä naisilla - naimaton nainen on paitsi harvinaisuus, myös jollain tapaa vähempiarvoisempi.

"Are they in love, or just got married?"
"No no, they just got married. I don't think they even know each other."

Minua jaksaa tavan takaa yllättää edelleen se, että ihmiset menevät naimisiin ilman rakkautta. Ehkä se kertoo jotain minusta ja siitä kulttuurista, missä olen elänyt. Meillä on vapaus valita - elääkö yksin vai mennäkö naimisiin. Vai kenties jotain siltä väliltä. En epäile, etteikö tuokin ystävämme voisi nuorikkonsa kanssa olla onnellinen. Onhan parisuhde paljon muutakin kuin rakkautta. 

Kultainen sormus on isoäitini vihkisormus, valkokultainen omani.
Sukupolvet kohtaa.
Itse en oikeastaan ikinä ajatellut, että menisin naimisiin. Lapsena toki siitä haaveilin, prinsessahäistä ja onnellisesta lopusta, olihan se aikalailla se ihanne mihin piti pyrkiä. Jossain vaiheessa ajatusmaailma muuttui, maailma realisoitui. En ajatellut, että minusta olisi siihen - sitoutua toiseen ihmiseen niin pysyvästi. Tai eihän mikään ole pysyvää, jos siitä ei sellaista tee. Mutta ajattelin (ajattelen edelleen), että jos joskus naimisiin menisin, tekisin sen vain kerran. Jos tulee ero, niin en silti toistamiseen avioliittoa tahdo solmia. Se on ainutkertainen juttu. 

En tokikaan kritisoi tippaakaan niitä, jotka jo toisessa, kolmannessa tai vaikka kuudennessa avioliitossaan ovat. Päinvastoin - ihanaa, että ihmiset uskovat rakkauteen. Sitäpaitsi olen jo oppinut, etten koskaan sano ei koskaan. Voihan tieni johtaa siihen, että tulevaisuudessa olen itse jo vaikka kolmannessa avioliitossa. Tällä hetkellä tuo ajatus tuntuu kaukaiselta - naurettavalta jopa. 

Oikeastaan alunperin ajatukseni oli pohtia avioliittoa instituutiona - sen tarkoitusta ja sitä, miksi edelleen elää niin voimakas ajatusmalli ydinperheestä ja avioliitosta. Tiedättehän - ensin seurustellaan, sitten kihlaudutaan, mennään naimisiin ja eletään onnellisina yhdessä. Miksi ei vain voi elää onnellisina yhdessä?

Jotkut edelleen ajattelevat, että avioliitto on se ainoa oikea tapa elää yhdessä. Olen pohtinut sitä, että tuoko avioliitto parisuhteeseen jonkin lisäelementin, jota takaa onnen? Avioerotilastoista päättelisin, että ei. Itsekin tiedän monta pitkää parisuhdetta, jotka ovat päättyneet eroon häiden jälkeen - se, että sanoo "tahdon" ei muutakaan arkea mitenkään ja suhde kriisiytyy. Onhan toki ihanaa kun kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä tahtoo julkisesti tuoda esiin rakkauttaan ja sitä juhlia. Mutta en siltikään ymmärrä, miksi he jotka päättävät elää avoliitossa ovat yhteiskunnassa jotenkin eri asemassa. 

En osaa sanoa, olisinko ikinä mennyt naimisiin, jos olisin valinnut suomalaisen puolison. Tarkoitan siis sitä, että jos sallittaisiin se, että elämme ja olemme yhdessä ilman avioliittoa. Meidän tapauksessamme se ei ollut mahdollista - ei kulttuurisista, eikä käytännön syistä. Enkä valita. Olen onnellinen siinä, missä olen ja minusta on kivaa olla rouva. En kuitenkaan pidä siitä, että se on ainoa oikea normi. 

Ystäväpiirissäni on paljon aviopareja, avopareja, sinkkuja, yksinhuoltajaperheitä ja kaikkea muuta. On pareja, jotka eivät aio mennä naimisiin. On pareja, jotka suunnittelevat häitä. On pareja, jotka ovat menneet naimisiin olosuhteiden pakosta. On kaikenlaista. Eikä yksikään näistä pareista tai perheistä tai yksin eläjistä ole vähempiarvoinen toista. Jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja tekee omat valintansa. 


Itse elin monta vuotta yksin. Onnellisena. En ajatellut haluavani parisuhdetta - saati aviomiestä. Mutta näin kävi ja näin on hyvä.


Jotta pääsisi perille
on eksyttävä tieltä
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
Joka ei koskaan
putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa
suurelta murheelta
ja suurelta onnelta.

- Tommy Tabermann

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan