Heikkoja hetkiä - hyviä lopputuloksia

torstai 10. heinäkuuta 2014

Pari viikkoa sitten minulla soi puhelin. Harvoin vastaan tuntemattomiin numeroihin, mutta tuolloin vastasin. (En vieläkään tiedä miksi.) Lehtimyyjähän se oli, niin kuin aina = syy miksi en normaalisti vastaa niihin tuntemattomiin. Tämä myyjä myi Kodin kuvalehteä. Enhän minä nyt sellaista tilaisi, olin jo aukaisemassa suuni ja keskeyttämässä myyjän puhetulvan - "... ja paljon mielenkiintoisia reseptejä...". Taikasana, minkä jälkeen kuulin sanovani "No laita tulemaan..". Mutta hei, eihän minun nyt mitään lehteä pitänyt tilata. Tilasinpa kuitenkin, heikkona hetkenä. 

Alkuviikosta ensimmäinen lehti kolahti postilaatikkoon. Pari päivää se lojui sohvan käsinojalla. Parina aamuna se toimi aamulukemisena aamupalan yhteydessä. Tänään tartuin siihen vihdoin kunnolla. Ja ihastuin. Kokonaisuus on hyvä joo, mutta erityisesti ihastuin juttusarjaan "Vain elämää". Ihastuin Saaraan, Markettaan, Hannaan, Leenaan, toiseen Leenaan, Oiliin ja Kirstiin. Ihania naisia, elettyä elämää, onnea ja hyviä elämänohjeita. 

Käytä vähemmän punakynää, anna enemmän kiitosta.

Anna musiikin viedä.

Opettele elämään myös yksin.

Kohtaa ihminen ihmisenä.

Älä käsikirjoita elämää.

Tee sitä mitä osaat.

Muista kuka olet. 

Olen viime aikoina ollut kovin väsynyt. Fyysisesti masentunut, sanoisinko. Keho on jotenkin raskas, eikä oikein mitään jaksaisi tehdä. Mutta mieli on virkeä, joten kaikenlaista olen tehnyt sittenkin. Mutta unta tarvitsen paljon. Aamulla kun lueskelin tuota lehteä ja näiden naisten tarinoita, tajusin taas, että välillä saakin olla väsynyt. Välillä saa ottaa rennommin. Pitää tehdä niitä asioita, mistä nauttii ja muistaa huolehtia itsestään. Olla armollinen itselleen. Huomioita, mitkä arjessa usein unohtuu, jää kaiken mukamas tärkeämmän jalkoihin. 

Väsymys sai aikaan myös ruokaremontin. Sokeri jäi toistaiseksi pois ruokavaliosta, jos jaksaisi vähän paremmin ilman. Kauden kasvikset, marjat ja hedelmät on nyt meidän keittiössä prioriteetti. Lihaa olen vähentänyt koko kevään. Katsotaan, auttaako ruokaremontti ja aurinko väsymykseen. Onneksi on myös vapaat, niin saa keräillä voimia. Näinä päivinä nautin auringosta kotona, siivoilen ja vietän aikaa ystävien kanssa, iloitsen tulevasta ja ostetuista lennoista. 

Elämäni uusin pieni ihme

Terveelliset eväät

Hilloja talven varalle

Arjen kauneutta itseäni piristämään

Hyvä ruoka - parempi mieli

Täytetyn kesäkurpitsan salaisuus on juusto! 

Päivät täynnä salaisuuksia, jotka odottavat löytäjäänsä. 



2 kommenttia:

  1. Nam, tuo kesäkurpitsa näyttää niin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se oli kyllä sairaan hyvää ! Suosittelen :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan