And they have arrived!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Perjantaina 10.7 mentiin lääkärin tarkastukseen Naistenklinikalle, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olihan lääkäri varoitellut jo edellisellä kerralla, että varautukaa jäämään sairaalaan, mutta eipähän me kovin varauduttu. Minulla oli nimittäin sellainen olo, että ei nuo vauvat halua ulkomaailmaan tulla laisinkaan. Suunniteltiin vielä täsmäiskua Jyväskylään lauantaille ja haaveilin jonkin sortin pienestä kesäristeilystäkin. Mutta toisin kävi; illalla hieman vaille yhdentoista koitti nimittäin se hetki kun meidän neidit rääkäisivät ensimmäisen kerran. 


Neiti A painoi 3030 g ja oli 49 cm pitkä.

Neiti B painoi 3080 g ja oli 48 cm pitkä.





Sen jälkeen onkin elämä ollut ihmeellistä. Lieneekö vielä tulee sekin hetki, että kyllästyttää pienokaisia vain katsella, mutta toistaiseksi minusta parasta viihdettä on heidän tuijottamisensa. On ollut paljon uutta ja opeteltavaa, mutta kaiken kaikkiaan meillä sujuu aika hyvin. Olen useampaan kertaan Luojaa kiittänyt siitä, että ei saatu kovasta hakemisesta huolimatta miehelle kesätyöpaikkaa - on nimittäin korvaamaton apu tuo toinen käsipari.




Toistaiseksi voi siis olla näillä linjoilla hieman hiljaisempaa. Keskityn rakastamaan näitä kahta pientä (ja heidän isäänsä). Ihan itseäni varten ajattelin kyllä kirjoitella jotain tuosta elämäni muuttaneesta perjantaista, jos se jotakuta muutakin kiinnostaa? Ja jotain muutakin on mielessä, kunhan saan ajatukset kerättyä kasaan. 

En ole muuten vielä ihan saanut päätettyä, miten jatkossa jaan lapsista kuvia - jotenkin se on sellainen ristiriitainen seikka tässä blogimaailmassa (ja maailmassa yleensä). Mutta todennäköisesti ainakin silloin tällöin ja aiheeseen liittyen. 

14 kommenttia:

  1. Oi, onnea hirmuisesti koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Voi jestas kun he ovat pieniä ja suloisia - ja onhan se niin maagista kun heitä on kaksin kappalein! Pesikää rauhassa, mutta minua ainakin kiinnostaa kaikki blogipäivitykset hurjan paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö ole <3 Ja on siinä jotain maagista tosiaankin, ihmeellinen elämä. Minä yritän kirjoitellakin välillä! :)

      Poista
  3. Paljon paljon onnea koko teidän perheelle :) Ihan ymmärrettäväähän se on jos ei blogia ehdi päivittää, mutta täällä siis myös yksi joka odottelee vauva-juttuja! Niin suloiset tytöt <3 Onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä yritän jossain vaiheessa kirjoitellakin, kai sitä saa vähän omaa aikaa sillä tapaa varastaa :D

      Poista
  4. Ihanaa!!! Onnea tuplasti ja miljoona kertaa!
    Kovin suloisia ovat! <3 oot onnekas, että mieheksi on kotona. Ovat noi ekat viikot sen verta rankkoja ja varsinkin kun heitä on kaksi! ;) toivottavasti nukkuvat hyvin ja myös päiväunia, niin saatte levättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kyllä tosiaan onnekas, kun S on kotona. Ihan mahdotonta olisi tämä elämä ilman toisia käsiä. Tai kai siitäkin selviäisi, mutta on kiva kun ei tarvi vaan selvitä..

      Poista
  5. Voi että, kun ovat suloisia!!! :D

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea teille, todella suloisia pienokaisia!
    -Akua

    VastaaPoista
  7. voi onnea ! aaaah vastasyntyneet ja tuo vauva kupla :) Kaksosissa on jotain niin erityistä ja voi juku kuinka hienoa että heillä on aina sisko rinnalla ! Ihania hetkiä ja aivan mahtavaa että isikin saa nauttia neideistään, ja kaksi käsipari ja syliä on varmasti hyvä olla :) VOih onneA!

    VastaaPoista
  8. Oih ihan mahtavaa! Onnea ja rakkautta!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan