Pähkinäinen granola

torstai 21. tammikuuta 2016

Tein jo ennen joulua ensimmäisen satsin granolaa. Ajatuksena oli antaa sitä kauniissa lasipurkissa lahjaksi ystäville. Ajatuksen tasolle jäi tuo suunnitelma monestakin syystä, mutta granola jäi kummittelemaan mieleen. Tuolloin laitoin joukkoon liikaakin erilaisia elementtejä ja pakko myöntää, että ihan kamalan hyvää ei se granola ollut. Tällä kertaa ajatuksena oli hieman yksinkertaisempi versio ja tämä osui aika nappiin! 

Pähkinäinen granola

6 dl kaurahiutaleita
vajaa 1 dl kookoshiutaleita
3 dl pähkinöitä (esim. pekaani- ja cashewpähkinöitä)
0,5 dl agave-siirappia
0,5 dl rypsiöljyä

Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, kookoshiutaleet sekä pähkinät. Lisää joukkoon siirappi ja öljy. Sekoita hyvin. Levitä seos uunipellille ja paahda 150 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Sekoittele kerran tai pari paahtamisen aikana. Tarkkaile granolaa paistamisen loppuvaiheessa, se palaa helposti. 

Voit käyttää makeutukseen myös hunajaa tai vaahterasiirappia. 

Voit paistamisen jälkeen lisätä granolan joukkoon esimerkiksi rusinoita tai kuivattuja karpaloita. 


Tarjoile kreikkalaisen jogurtin kanssa ja lorauta päälle hieman hunajaa. 

4 kommenttia:

  1. Kiva simppeli ohje :) Maistoin granolaa Balin reissulla ja mietin sillon että pitäisi joskus itse tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä on hyvä lähteä liikkeelle! Itse olen täysin koukussa :D Tein jo uuden satsin edellisen hävittyä johonkin..

      Poista
  2. Hyvä ohje! Tästä on tullu myös mun herkku. Laitoin taatelisiirappia ja macadamiaöljyä, hyvältä maistuu.
    -Tuovi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi taatelisiirapilla vois tullakin taivaallista! Nam. Ja joo, minä olen koukussa - pitäisi tehdä taaas uusi satsi.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan