Donitsipäivä!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

 Ostin haaveilemani donitsipellin vihdoin myös itselleni. Aiemmin olen ystävien kanssa tehnyt näitä herkkuja, mutta nyt saan kokeilla omia reseptejä ihan ajan kanssa. Tässä niiiin tulee käymään vielä huonosti. 

Ihanaahan on tässä se, että nämä ovat nopeita ja helppoja tehdä. Ja muffinssien tapaan voi aika mielivaltaisesti kokeilla erilaisia versioita. Ensimmäiseksi missioksi otan täydellisen kinuskidonitsin loihtimisen. Se saattaa vaatia hieman kokeiluja, mutta eipä kai se haittaa. 

Tänään aloitettiin kuitenkin perusteista.

Donitsit
12 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
reilu 1 dl maitoa
1 kananmuna
noin 25 g sulatettua voita

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. 
Voitele donitsipelti sulalla voilla. Tämä helpottaa entisestään donitsien irrotusta.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja suola kulhossa. Sekoita muna maitoon ja lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi sula voi ja sekoista taikina tasaiseksi.

Lusikoi taikina pellin koloihin niin, että taikinaa on kolossa noin puoleen väliin asti. 

Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Anna jäähtyä vuoan koloissa hetken ja nosta sitten ritilälle tai leivinpaperin päälle jäähtymään. 


Kuorrutteeksi tein klassista vaaleanpunaista sokerikuorrutetta. Erään pojan toive oli, että "tee sellaisia Homer Simpson donitseja". Yritys hyvä. Ainakin kelpasi.  

2 dl tomusokeria
2 rkl maitoa
tippa elintarvikeväriä

Sekoittele tomusokerista ja maidosta sopivaa seosta. Dippaa donitsia kuorrutteeseen ja koristele strösselillä. Itse dippasin kerran, annoin kuivua ja dippasin uudestaan. Näin kuorrutteesta tuli vähän peittävämpi ja mielestäni jotenkin kivemman värinen. Osan tomusokerikuorrutteesta "värjäsin" kaakaojauheella. Alemmassa kuvassa näitä versioita.

Toisen version tein pelkästään dippaamalla donitsit sulaan suklaaseen ja ripottelemalla hasselpähkinärouhetta päälle. 



Ehkä illalla kotona jatkan donitsien tekoa. Tähän jäi koukkuun!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Haha Tuovi :D Kiitos. Ohjetta on helppo noudattaa sinunkin!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Must tuntuu, ettei mun hyppysistä tuu tuommosia. Saattais tulla sitä paitsi huononkuuloisia donitseja! ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan