Eroon asennevammasta

Minua ärsyttää asenteet. Ne ihanat ennakkoasenteet, mitä meihin ihmisiin on syötetty. Ajoittain (aika useinkin) huomaan myös itsessäni ennakkoasenteita ja yritän kovin tehdä töitä, että saisin niitä kitkettyä itsestäni pois. Helppoa se ei suinkaan ole, mutta jos voin sen kautta tehdä (ainakin omasta) maailmasta paremman paikan, niin jaksan yrittää. Viimeisen puolen toista vuoden aikana olen kohdannut paljon asenteita omia valintojani kohtaan. Toisaalta se hämmentää. Miksi ne valinnat, mitä minä teen elämässäni häiritsevät muita? Millä tavalla minä teoillani loukkaan muiden elämää?

Itse olen kuitenkin onnekas ja suurin osa ystävistäni on melko avarakatseisia. Jonkun negatiivisen kommentin olen kuullut, kun olen kertonut että mieheni on afrikkalainen. Hyvin harva on siis loppujen lopuksi tarttunut tähän asiaan. Enemmän olen saanut kuulla negatiivisia kommentteja sen jälkeen, kun olen kertonut että mieheni on muslimi. Myös usein joudun vastaamaan kysymykseen, onko uskonnot tuoneet suhteeseemme ongelmia/ristiriitoja.

Oletusarvoisestihan se, että mieheni on muslimi tarkoittaa, että meillä on hirveästi ristiriitoja ja mieheni on hyvin dominoiva. Kohta kuljen burkhassa ja suunnittelen pyhiinvaellusta Mekkaan. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Ja vaikka olisikin, olisi asia todennäköisesti ihan oma valintani. Koen olevani luonteeltani melko vahva persoona - teen mitä tahdon, juurikaan kyselemättä muilta mielipiteitä. Tätä samaa linjaa olen harrastanut myös osaltaan parisuhteessani. Miksi olla joku muu kuin on? 

Meidän suhteessa toki uskonto (tai uskonnot) on isossa osassa. Tai ei niinkään parisuhteessa vaan elämässä yleensä. Kuitenkin positiivisessa mielessä enemmän kuin negatiivisessa. Itse olen kristitty hyvin vahvasti. Usko on iso osa elämääni ja kulkee mukanani arjessa. Miehelläni sama juttu. Toki uskonnot omine piirteineen näkyy elämässämme eri tavalla, mutta kumpikaan ei määritä parisuhdettamme mitenkään. Uskonnoista kumpuavat samanlaiset arvomaailmat antavat pohjaa, joka voisi puuttua jos tilanne olisi toisenlainen. Itse en kuitenkaan usko, että voisin elää ja olla ihmisen kanssa, joka ei usko mihinkään. 

Mitä Islamiin tulee; se on äärettömän hieno uskonto. Se kiehtoo minua aivan suunnattomasti ja olen siihen paljon perehtynyt. Haluan tietää ja tuntea tämän puolen miehestäni. Tahdon tulevaisuudessa myös lapsilleni (jos niitä siunaantuu) opettaa tätä kulttuuria. Olemme mieheni kanssa sopineetkin, että lapsemme saavat kyllä "koulutuksen" molempiin uskontoihin. Itse olen kuitenkin vahvasti kristitty - luterilainen. Vaikka Islam on uskontona mielenkiintoinen, ei minulla ole mitään paloa tai vetoa sen suuntaan.

 Tosin olen oppinut sen, että en koskaan sano en koskaan. En myöskään tähän asiaan. Eräs ilta kävimme mieheni kanssa keskustelua aiheesta "minä muslimina". Muslimeilla, varsinkin vanhakantaisemmilla, tuntuu olevan ajatus, että naimisiin mennessä toisesta uskonnosta oleva vaimo valitsisi miehensä uskonnon. Häissämme minulle esimerkiksi soviteltiin päähän huivia, joskaan ei varmaankaan pelkästään tämän seikan takia, vaan siihen liittyi muutakin. Mieheni pelasti minut tilanteesta, kun näki pakokauhun hiipivän kasvoilleni. Mutta tämän jälkeen tajusin kysyä, että olettaako esimerkiksi rakas anoppini minun kääntyvän muslimiksi. Mieheni ei osannut kysymykseeni vastata, mutta totesi, että antaa äitinsä olla omassa uskossaan - mitä ei tiedä, se ei häiritse tyylisesti. Pitkien pohdintojen jälkeen totesimme, että toistaiseksi minusta ei saa muslimia eikä hänestä kristittyä, mutta olemme molemmat avoimin mielin. Emme siis kumpikaan sano ei koskaan. 

Tässä pohdinnassani pointtina oli siis se, että meidän pitäisi kuitenkin muistaa se miten tapoja katsoa Islamia on niin monta kuin on muslimiakin. Ei jokainen muslimi ole fanaatikko, kuten ei jokainen kristittykään. Kyse on ymmärryksestä ja hyväksynnästä. Me voimme jokainen omalla asenteellamme muuttaa maailmaa. Mihin suuntaan haluamme maailman muuttuvan? Haluammeko elää sulassa sovussa ja olla onnellisia (ja vapaita)? Vai haluammeko nähdä kaiken mustavalkoisena vain omasta kontekstistamme? Olemmeko siis valmiita avartamaan maailmankuvaamme?

Njotta tämä kuva kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten se konteksti vaikuttaa. Välillä olisi helppoa, jos näkisi puhekuplassa, mitä vastaantuleva ihminen ajatteleekaan. 


 Jollain tapaa afrikkalainen meno on kyllä muuttanut ajattelutapaani; esimerkiksi pukeutumisen suhteen olen suht konservatiivinen. En ikinä ole liputtanut minimini shortsien tai hameiden puolesta, mutta nykyään ne vielä vähemmän mielestäni sopivat katukuvaan. Arvostan sitä, että ihmisillä on oikeasti vaatteet päällä. Ja myös alkoholin suhteen on asenteeni ehkä tiukentunut. Se taas ei millään tapaa liity Gambiaan, saati mieheeni. En vaan alkoholinkäyttöä ikinä oikein ole ymmärtänyt ja jollain tapaa nykyään entistä vähemmän. Varsinkin kun on oikeasti ollut ja elänyt ympäristössä, josta alkoholi lähes kokonaan puuttuu. Ja ihmiset ovat onnellisia, go figure. Monelle suomalaiselle tuntuu olevan ihan vieras ajatus onnellisuudesta/hauskanpidosta  ilman alkoholia. Mutta edelleen, jos mieleni tekisi juoda lasillinen viiniä, tekisin sen. Eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista. Enkä vaadi ystäviltäni alkoholittomuutta seurassani. Pystyn elämään omien tunteideni kanssa tässä ympäristössä, saahan minulla silti olla mielipiteeni. Mutta on kohtuutonta, että vaatisin kaikkia muita mukautumaan minun tapaani. Kuitekin tämä ajattelumalli on tässä yhteiskunnassa vallan yleinen, ei hyväksytä sitä, mikä ei itselle ole tuttua. Toisaalta, voiko asiasta ikinä tullakaan itselle tuttua, jos sitä vierastaa ja välttelee. Kannattaisiko ennemmin tutustua asiaan ja ottaa siitä selvää ja muodostaa mielipide sen perusteella? 

Näin pohdintojeni loppuun vielä ajatus minusta itsestäni: 



Nämä ovat minun mielipiteitäni. Uskon, että myös minun asenteissani ja mielipiteissäni on paljon parantamisen varaa. Ja työstän tätä asiaa joka päivä. Kuitenkin minä kunnioitan toisen mielipidettä ja toivon, että minunkin ajatuksiani kunnioitetaan. Mitä muuta voisinkaan toivoa?

Kuvat googlen kuvahausta.

2 kommenttia

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen teksti tärkeistä aiheista! Mukavaa kuulla, että 1) on muitakin ei-kännihakuisia uskovia ja 2) että he, tai siis tässä tapauksessa sinä, saat myös elää (suht) ristiriidattomasti suhteessa ympäristöön! :) Ihailen myös valtavasti toimivia kahden uskonnon suhteita (siis nimenomaan sitä, että molemmilla ON oma uskonsa ja kumpikin kunnioittaa toista) ja ilahdun kun sellaisista kuulen!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.