Pages

Potentiaalinen mielensäpahoittaja

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Olen harmitellut jo jonkin aikaa sitä, että meidän perheessä ei äitienpäivää tänä vuonna juhlita. Minulle itselleni olisi ollut ihanaa, jos olisi vähän hemmoteltu tai edes jollain tapaa muistettu. Olen asian vuoksi ehkä jopa muutaman kyyneeleen tirauttanut, koska se on vaan tuntunut pahalta. Tämä juhlimattomuushan juontaa juurensa yksinkertaisesti kulttuurieroista - mieheni kulttuurissa ei moista juhlaa ole, eikä hän ole sitä omaksunut. Tokihan aina voi ajatella, että joka päivä on äitienpäivä ja tämä on vain sunnuntai muiden joukossa. Mutta jollain tapaa äitienpäivä on kuitenkin spesiaali ja odotan jo kovasti tyttöjen kasvua ja päiväkodissa tehtyjä kortteja. Eräs tuttavani kertoi, miten jo useamman viikon hänen lapsensa ja miehensä ovat kihisseet äitienpäiväyllätyksen vuoksi ja miten häneltä on kielletty autotalliin meno, ettei yllätys paljastu. Toinen ystäväni kertoi, miten isämies leipoi elämänsä ensimmäisen kakun hänelle ensimmäisenä äitienpäivänä. Kolmannen mies ja lapset järjestivät äidille hemmottelupäivän. Monen Facebookissa ja Instagramissa on vilkkunut sänkyyn tuodut aamiaiset. Kaikki nämä ovat olleet minulle sellaisia potentiaalisia 'käännä veistä haavassa'-hetkiä. 

Eilen kuitenkin vietettiin Lapsettomien lauantaita ja niitä tarinoita lukiessani oma mielenipahoittelu sai vähän perspektiiviä. Omassa lähipiirissäni on paljon lapsettomia ja lapsettomuutta. Hyviä ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, jotka ovat taistelleet saadakseen lapsen. Osa tuloksetta, osa lopulta pitkien hoitojen päätteeksi saanut pienen, osa on päätynyt adoptioon. Erilaisia tarinoita, joita olen saanut jakaa. En voi väittää ymmärtäväni, mutta olen pyrkinyt kulkemaan rinnalla ja tukemaan. Muistellessani niitä hetkiä, kun on kuunnellut ystävän itkua lapsettomuudesta tai lukenut ihan tuntemattoman blogia aiheen ympäriltä, tajusin jälleen olevani suunnattoman onnekas. 

Itse pelkäsin kovin ennen lasten saamista, että entä jos minäkään en voisi saada lapsia. Olin jopa valmis päättämään parisuhteen varmuuten vuoksi, koska tiesin että mieheni tahtoo lapsia. Muistan joskus yrittäneeni puhua hänen kanssaan lapsettomuudesta, mutta koko ajatus kaikui ihan kuuroille korville. Hänen kulttuurissaan ajatus lapsettomuudesta on jotenkin kaukainen, vaikka tuskin ihan tavaton. Mitään varsinaista syytä minulla ei pelkooni ollut, mutta se oli silti vahvasti läsnä. En myöskään uskonut oikeasti olevani raskaana ennen kuin kävimme ensimmäisessä ultrassa. 

Aamulla sängyssä maatessani päätin siis, että eipä päivä paljon siitä parane, jos harmittelen koko päivän. Olen siis yrittänyt nauttia päivästäni äitinä ihan muuten vaan. Päivästäni täydellisen ovat tehneet nuo pienet neitokaiset, kuten viimeisen kymmenen kuukauden aikana joka päivä. Äitiys on suuria tunteita ja päivääkään en vaihtaisi pois. 


Olisihan se kiva saada äitienpäivänä lahjoja, mutta on äidin parhaat lahjat nuo lapset. 

Toivottavasti te kanssaäidit olette saaneet nauttia ihanasta päivästä! 

6 kommenttia:

  1. Joo mä voisin teoriassa yhtyä tohon periaatteelliseen mielenpahottamiseen. Mulle oli jo toinen äitienpäivä, ilman mitään huomiota. Kun en ole C:n äiti ni ei sen tarvitse päivää huomioida. Että oottelen kans juniorin kasvua.. Mutta mulle tuli kans jotenkin niin itsekäs olo. Jos sitä muka ollaan niin onnellista ja ylpeää äitiä, niin miks pitäs toivoa itselleen jotain ekstraa, kaikkihan on hyvin kun on oman lapsensa kanssa. Ja siis niinhän se onkin<3 ja tulin siihen tulokseen, että joka päivä minkä saa viettää lapsensa kanssa on äitienpäivä ja just hyvä sellaisenaan kunhan saadaan olla yhdessä<3
    ..mutta silti ymmärrän kyl ton pienen pettymyksen tunteen, vaikkei sitä edes oikeesti oliskaa pettyny.. Huolehditaan sitten 10v päästä kun on kaikki laatikot täynnä lasten askartelemia lahjoja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on tollain kulttuuri! Jännittävää - voisit vedota siihen, että synnytit kuitenkin C:n lapsen :D Odotellaan tuota lasten kasvua, vaikka mökötän silti Slle vähän asiasta. Olisihan siinä jotain taikaa, jos muistettaisiin edes tuona yhtenä päivänä jotenkin kivasti..

      Poista
    2. ps. suunnittelin, että tilaisin itse itselleni äitienpäivälahjaksi yhden korun, olisiko se jo säälittävää? :D

      Poista
    3. No ei, jos ei kukaan muu palkitse ni pitäähäm asialle tehä jotain. Mäkin tein itelleni marenki äitienpäivä kakkusen;D

      Poista
    4. Joskus kimmoke äitienpäivälahjan tai -kukkien ostoon saattaa tulla ihan yllättävältä taholta... Hieman allapäin ensimmäistä äitienpäivääni muutama vuosi sitten vietin, kun mies ei kulttuurieroihin viitaten ko. juhlapäivää meinannut noteerata. Sain sentään houkuteltua perheen yhteiselle vaunulenkille, kun kerran sää suosi. Uloslähtiessämme törmäsimme mukavaan, tutuksi käyneeseen naapurin mummoon, joka ripitti miestäni ja sanoi, että kukkia on ainakin ostettava. Niinpä mies kiltisti piipahti vaunulenkin varrella kukkakaupassa :D Siitä lähtien olen äitienpäivänä aina kukkia saanut :)

      Poista
    5. Meillä ei edes muiden painostus vaikuttanut asiaan.. Eikä omat vihjailunikaan. Mutta ehkä tulevaisuudessa tytöt sitten tosiaan juhlistaa tätäkin jotenkin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan