Näkemisen arvoinen New York

maanantai 4. toukokuuta 2015

New Yorkissa vietimme pari viikkoa keväällä 2010. Alkuun tarkoituksemme oli olla kaupungissa vain 10 päivää, mutta Islannissä päätti purkautua tulivuori ja jäimme jumittelemaan ylimääräiseksi neljäksi päiväksi. Muistan edelleen sen, kun kuulimme, että tulivuori purkautuu - olimme jonottamassa Sinkkuelämää kierroksen bussiin ja edellä olevat naiset puhuivat asiasta. Silloin emme vielä ihan ymmärtäneet, mitä tuo uutinen meille tarkoittikaan. Mutta hyviä muistoja yhtä kaikki; voisi olla hullumpiakin paikkoja jumiutua. 

Me matkasimme New Yorkiin sinivalkoisin siivin Finnairilla suoraan Helsingistä. Menolento oli autuaallisen tyhjä ja sai rauhassa nukkua koko lennon. Suunnittelimme itseasiassa tänä keväänä new Yorkin matkaa, mutta viisumin hakemisen/saamisen hankaluuden ja näiden meidän tulevien tyyppine takia tuo matka kariutui. Ajoittain Finnairilla on todella hyviä tarjouksia tuohon suuntaan ja esimerkiksi tänä keväänä lennot olisi voinut saada jopa 400 eurolla. Melkein harmittaa, että jäi moinen mahdollisuus käyttämättä. 

New York ei sinänsä ole edes kovin kallis matkakohde, mutta lentoihin ja hotelliin saa upotettua pitkän pennin. Itse en edes muista tuolloisen hotellimme nimeä, mutta sinänsä se ei ole kovin suuri menetys, en nimittäin olisi millään muotoa voinut kyseistä paikkaa suositella. Sijainti oli kyllä hyvä, mutta muuten se oli aika kaamea paikka. Toisaalta, eipä tullut vietettyä hotellissa ylimääräistä aikaa. 


Näin viiden vuoden jälkeen on yllättävän vaikeaa edes muistaa, mitä kaikkea teimme tuon kahden viikon aikana. Muistan paremmin pieniä kokemuksia ja yksityiskohtia - tunteita ja tunnelmia. Seikkailimme ystävieni kanssa kaupungissa paljon, mutta paljon tuolla vielä olisi koettavaa lisääkin. 


Me lähdimme matkaan pääsiäisen tienoilla, huhtikuun alkupuolella tuona vuonna. Parhaimmillaan aurinko jo lämmitti ja poltti ihoa 28 asteen tienoilla. Kirsikkapuut olivat kauneimmillaan kukassa ja ilmassa oli ihanasti kevättä. 




Paikallinen small talk - kulttuuri valloitti minut. Harvoin täällä pohjolassa alkaa ihmiset kadulla juttelemaan tai edes kaupassa myyjät rupattelemaan. New Yorkissa liikennevaloissa seisoessa saattoi joku alkaa vain jutustelemaan ja hyvät keskustelut käytiin vaatekaupassa talvesta ja Suomesta ja lumesta - hän ihmetteli sitä, miten me selviämme niin hyvin kun heillä on aina talvisin ongelmaa jos sataa lunta. Törmäsimme useampaan ihmiseen, jolla oli kokemuksia Suomesta ja pääsääntöisesti vain hyvää sanottavaa - se ilahdutti. 

Seikkailimme yhtenä päivänä junalla New Yorkin ulkopuolellekin, nimittäin nämä neidit lähtivät shoppailemaan outlet-ostarille. Sen voin kertoa, että vaikka suunnitelmissa ei olisi mitään ostaakaan, on tuollainen paikka melkoinen kokemus. Se oli sellainen pieni kylä täynnä kauppoja, ei mikään tavallinen ostoskeskus. 

Osallistuimme Sinkkuelämää kiertoajelulle, joka kierrätti meitä ympäri kaupunkia bussilla. Pysähdyimme sarjassa nähdyissä kohteissa ja opas kertoi nippelitietoja. Se oli oikein hauska kokemus, varsinkin jos sarjasta kovasti tykkää.




Tutustuimme Brooklyn Bridgeen ja Central Parkiin. Times Squarella istuskelimme ja seikkailimme mitä ihmeellisimmissä kaupoissa - M&M's kauppa täytyy ihan mainita sekä jättimäiset lelukaupat. Me kävimme myös elokuvissa - taivaallisen penkit! Yhtenä iltana kävimme myös Stand up-keikalla, mikä teki hyvää vatsalihaksille. Macy's tavaratalon Flower show ilahdutti kukkaloistollaan ja Victoria's Secret kaupat palvelullaan. Katselimme kaupunkia Empire State Buildingin huipulta ja tutustuimme ihmisen historiaan Natural History Museumissa. Ylimääräisinä päivinä käytiin vielä Bronxin eläintarhassa, mikä kirvoitti minulta ihan itkut - eläimet häkissä ei ole minun lempijuttuni vieläkään.








Kaiken kaikkiaan suosittelen New Yorkia kokeilemaan. Toiset siihen rakastuu ja toiset ei. Minä kovasti tahtoisin vielä joskus sinne uudestaan matkaa ja mieheni on aina haaveillut tuonne pääsevänsä. Jahka energia riittää selvittelemään viisumikiemuroita ja nähdään millaisia muksuja meille tulee, ehkä joku kerta vielä tuonnekin matkaamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan